Simon ilmoitti naisen äänen olevan ”liian ärsyttävä” – antoi toisen mahdollisuuden, joka hiljensi kaikki

On todellista rohkeutta uskaltaa ottaa hyppy tuntemattomaan ja jahdata omaa unelmaansa.

Joten juuri siksi tällaiset videot ihmisistä erilaisissa kykyjenetsintäkilpailussa ovatkin aina niin mielenkiintoista katsottavaa.

Scarlett Lee nimisen naisen esiintyminen englantilaisessa X-Factor -ohjelmassa ei lähtenyt käyntiin ihan hänen toivomallaan tavalla.

Onneksi hän sai kuitenkin toisen mahdollisuuden, joka yllätti kaikki.

Mikään ei ole niin mahtavaa, kuin nähdä uuden täysin tuntemattoman tähden syttyvän suoraan silmiesi edessä. Kiitos nykypäivän erilaisten ohjelmien, tällaisia tilanteita on tarjolla videon muodossa nähtäväksi internetissä ja televisiossa paljon.

Kun Scarlett Lee asteli ensimmäistä kertaa koe-esiintymiseen Britannian X-Factorissa, hän ei vielä tiennyt, mitä odottaa.

Kuten useimmat tällaisia ohjelmia seuranneet ihmiset tietävät, niin esiintyjän on onnistuttava voittamaan puolelleen tuomarit, joista toiset ovat muita vaikeampia vakuuttaa.

Yksi asenteensa takia kuuluisimmista tuomareista on Simon Cowell, joka on ollut jo vuosien ajan yksi tiukimmista ja suorasta puheestaan tunnettu tuomari ohjelmissaan.

Scarlettin koe-esitys vuonna 2017 ei ollut mikään poikkeus.

Kun nainen alkoi laulaa ensimmäisen kerran, ei mennyt kauaakaan ennen kuin Simon jo keskeytti hänet.

”Ärsyttävä ääni”

Hän ilmoitti suoraan, että Scarlettin valitsema kappale ja ääni olivat suorastaan ärsyttäviä kuulla ja hän halusi tämän esittävän jotain muuta.

Simon sanoo, ettei usko tuon kappaleen tuovan hänen ääntään esiin kunnolla, vaan kuuli siinä lähinnä muiden matkimista, joten toisella yrittämällä Scarlettin olisi todella tehtävä vaikutus.

Vielä toisenkaan esityksen jälkeen kaikki tuomarit eivät kuitenkaan ole täysin varmoja siitä, mitä heidän tulisi tehdä.

Lopulta ratkaiseva ääni osuu Simonin kohdalle  – joka sanoo pienen taivuttelun jälkeen kyllä.

Katso koko esitys videolta tästä:

Mitä mieltä sinä olit koko esityksestä? Oletko samaa mieltä Simonin kanssa? Kerro mielipiteeso Facebookin kommenttiosiossa.