Mielipide: Mika Saukkonen rohkaisi miehiä tanssimaan

Tanssii tähtien kanssa -kilpailussa nähtiin tänä syksynä urheilutoimittaja Mika Saukkosen tanssitaival, joka herätti valtavasti keskustelua niin suomalaisissa olohuoneissa kuin sosiaalisessa mediassa.

Tämä artikkeli on mielipidekirjoitus. Kaikki siinä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia.

Saukkosen pudotus ohjelmasta herätti laajasti tunteita – osa katsojista oli tyytyväisiä, kun taas toiset olivat aidosti pettyneitä hänen matkansa päättymiseen. Kaiken tämän takana on kuitenkin tärkeämpi asia, joka on jäänyt vähemmälle huomiolle: Mika Saukkonen saattaa parhaimmillaan rohkaista etenkin suomalaisia miehiä astumaan tanssilattialle.

Suomalaisen miehen tanssihaaste

Suomessa on usein vallinnut vahva mielikuva siitä, ettei suomalainen mies tanssi – tai ainakaan tee sitä mielellään. Tämä on toistunut niin juhlissa kuin arkisissa tilanteissa. Kun miehet ovat pyörähdelleet tanssilattialla, se on saattanut tuntua vaivaannuttavalta ja epämukavalta, tai vähintäänkin siltä, että tanssiminen on jotain, mitä vältellään viimeiseen asti.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Tanssinopettaja Liisa Setälä ja toimittaja Mika Saukkonen
Kuva: MTV Pressi

Tanssiminen on koettu usein liikaa mukavuusalueen ulkopuolella olevaksi toiminnaksi.

Urheilutoimittaja Saukkosen osallistuminen Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan teki tästä ilmiöstä kuitenkin jotain muuta. Hän asetti itsensä likoon ja näyttäytyi kansallisessa televisiossa tanssien – ei täydellisesti, mutta täydellä sydämellä. Juuri tämä asenne ja rohkeus toivat monille miehille uutta näkökulmaa tanssimiseen.

Innostava esimerkki

Mika Saukkosen tanssitaidot eivät olleet ammattilaistasoa, eikä niiden tarvinnutkaan olla. Juuri se teki hänen osallistumisestaan niin merkittävää. Katsojien joukosta kuului monia kiitoksia siitä, että toivottavati Saukkonen innoitti tavallisia suomalaisia miehiä kokeilemaan tanssia.

Eräs katsoja kommentoi Newsnerin Facebookissa osuvasti: ”Suurin osa suomalaisia miehiä on samanlaisia mikoja, joilla ei lanteet notku. Hän sentään yritti! Äänestin Mikaa, jotta omakin mies uskaltautuisi tanssimaan.” Tämänkaltaiset kommentit kuvaavat hyvin, millainen vaikutus Saukkosen esiintymisellä oli.

Tärkeintä on osallistuminen, yrittäminen ja uskallus. Saukkosen tanssi oli samalla viesti siitä, että tanssiminen voi olla hauskaa ja vapauttavaa, vaikka se ei olisikaan ensisijainen vahvuus. Se, että hän asettui alttiiksi niin kriitikoiden kuin tuomareiden edessä, teki hänen tarinastaan aidosti inspiroivan.

Viihdettä, mutta myös esimerkki

On helppo unohtaa, että Tanssii tähtien kanssa -ohjelma ei ole vain tanssikilpailu, vaan myös viihdeohjelma, jossa katsojien mielipiteet ja äänet ovat tärkeässä roolissa. Saukkosen mukanaolo ja pitkä kilpataival ovat osoitus siitä, että ohjelmassa on kyse myös siitä, mitä katsojat arvostavat.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Tanssinopettaja Liisa Setälä ja toimittaja Mika Saukkonen
Kuva: MTV Pressi

Monet arvostivat juuri Saukkosen rohkeutta ja sitä, että hän näytti muille suomalaisille miehille, että tanssimaan voi lähteä, vaikka se ei olisikaan itselle helppoa.

Loppujen lopuksi Mika Saukkosen tanssimatka oli enemmän kuin viihdettä: se oli esimerkki siitä, että jokainen voi ottaa uusia askeleita elämässään. Hänen asenteensa osoitti, että tanssi on keino nauttia elämästä ja kokeilla jotain uutta – riippumatta siitä, kuinka hyvin tai huonosti askeleet sujuvat.

Oletko samaa mieltä? Kerro mielipiteesi Facebookin kommenteissa!