Mikko ja Maria olivat pariskunta, mutta he olivat vielä nuoria, eikä heillä ollut varaa omaan asuntoon, joten he asuivat molemmat vielä vanhempiensa kanssa. Eräänä iltana he olivat yhdessä yötä Mikon vanhempien luona.
Seuraavana aamuna Mikon pikkuveli Janne käveli keittiöön aamiaiselle.
Juuri ennen kuin hänen piti lähteä kouluun Janne kysyi äidiltään, olivatko Mikko ja Maria vielä hereillä.
”Eivät ole”, äiti vastasi.
”Haluatko tietää, mistä minä luulen sen johtuvan?” Janne kysyi äidiltä.
”En halua tietää, mitä sinä nyt kuvittelet. Meneppäs siitä, että ehdit kouluun”, äiti totesi.
Hieman myöhemmin samana päivänä Janne tuli hyppytunnilla käymään kotona ja kysyi jälleen äidiltään, olivatko Mikko ja Maria vieläkään nousseet.
”Eivät he ole”, äiti totesi.
”Haluatko tietää, mitä minä luulen tapahtuneen?” Janne kysyi jälleen.
”En halua ja sitä paitsi sinun pitäisi jo kiirehtiä takaisin kouluun”, äiti vastasi pojalle.
Koulun jälkeen Janne saapui jälleen takaisin kotiin.
”Joko Mikko ja Maria ovat nousseet?”
”No eivät ole”, äiti tuhahti.
”Haluatko nyt tietää, mistä minä luulen sen johtuvan?” Janne kysyi.
Ennen kuin hän oli ehtinyt edes esittää kysymystään loppuun, niin äiti jo vastasi:
”No niin hyvä on, anna kuulua. Mitä sinä uskot tapahtuneen?”
Janne vastasi:
”Viime yönä, Mikko saapui huoneeseeni lainatakseen vaseliinia, jota minä yleensä käytän kuivalle iholleni. Mutta taisin antaa vahingossa hänelle yön pimeydessä superliimaa...”