Jos tämä tarina opetti minulle mitään, niin ei kannata ryppyillä lappalaisrouvien kanssa – sillä sitä voi saada enemmän kuin on valmis pureskelemaan.
Kyseinen kertomus on ollut olemassa jo jonkin aikaa, mutta rakastan sitä niin paljon, etten voinut olla jakamatta sitä kanssanne. Siitä käy hyvin ilmi, että jos lähtee häiritsemään muita ihmisiä, saa olla varovainen – sillä he voivat antaa samalla mitalla takaisin!
Pikkuruinen lappalaisrouva vastasi eräänä päivänä, kun oveen koputettiin. Toisella puolella häntä odotti hyvin pukeutunut nuori mies imuri kainalossaan.
”Huomenia,” sanoi nuori mies, ”Jos vain saisin pari minuuttia ajastanne, jotta voisin esitellä mallistomme tehokkainta ja kehittyneintä pölynimuriamme, suoraan Helsingistä.”
”Mene pois!” ärähti vanha rouva, ”Ei minulla ole rahaa moisiin kapistuksiin!” ja ryhtyi sulkemaan ovea.
Kuin oppikirjasta, myyntitykki sai laitettua jalkansa oven väliin ja työnsi sen apposen auki.
”Älkää toki olko niin äkkipikainen!” Hän sanoi ja jatkoi: ”Odottakaa edes esittelyni loppuun asti.”
Tämän jälkeen, mies tyhjensi ämpärillisen hevosenlantaa eteisen matolle.
”Rouva hyvä, jollei tämä imuri poista kaikkea lantaa matostanne, syön henkilökohtaisesti kaiken jäljelle jääneen. Vannon kautta kiven ja kannon.”
Vanha rouva astui taaksepäin ja totesi: ”Odottaa hetki, niin haen lusikan. Toivon teillä olevan helkkarin hyvä ruokahalu, sillä minulta katkaistiin juuri tänä aamuna sähköt.”
