Jotkut ovat niin kilpailuhenkisiä, että tekevät käytännössä mitä vain voittaakseen. Joskus tämä on hyvä juttu, tosinaan johtaa suuriinkin ongelmiin.
Tämän tarinan ihmiset menevät äärimmäisyyksiin varmistaakseen, etteivät vain häviä – ja lopputulos saa hapannaamankin repeämään naurusta.
Perhe oli valmistautumassa päivälliselle, ja he olivat kutsuneet tyttären poikaystävän kylään ensimmäistä kertaa. Ruon valmistuksen yhteydessä he keskustelivat, kuka hoitaisi tiskaamisen.
”Minä tuon leivän pöytään, joten en varmastikaan tiskaa,” isä sanoo.
”Minä tiskasin viime maanantaina,” tytär puolustautuu.
Äiti vastaa: ”Mutta minä hoidan ruoanlaiton! Minun ei pitäisi joutua siivoamaan.”
Hiljaisuus valtaa keittiön, kunnes äidillä välähtää: ”Tiedän mitä teemme. Ensimmäinen, joka puhuu, hoitaa tiskit.”
Isä ja tytär hyväksyvät idean näyttämällä peukaloa ylöspäin.
Varttitunti menee täydessä hiljaisuudessa, kunnes tyttären poikaystävä saapuu polkupyörällään. Hänen pyöränsä on vanha ja ruosteinen, jokainen polkaisu päästää ”skriik-skriik”-äänen.
Poika pysäköi pyöränsä ja astuu sisään.
”Hyvää iltaa!”
Poikaystävän ympärillä tunnelma on kuin haudassa. Hän on hieman hämmentynyt tilanteesta, mutta menee istumaan tyttären viereen. Isä menee noutamaan keiton ja tarjoilee sen kullekin sanomatta sanaakaan.
Täydellinen hiljaisuus päivällispöydässä
Poikaystävä siemailee keittoa, kehuen: ”Tämä keitto on mahtavaa.”
Ei vastausta.
Aina kun hän sanoo jotain ruokailun yhteydessä, kukaan ei reagoi. Viimeistään nyt hän alkaa panikoida ja päättää tehdä jotain äärimmäistä saadakseen perheen huomion.
”Hupsista!” hän sanoo, laittaessaan kätensä tyttären reidelle.
Ei vieläkään mitään.
Hän puristaa tyttären rintoja. Jälleen aivan hiljaista.
Poikaystävä ajattelee: ”Tämä on hullua! Mitä minun pitäisi tehdä?”
Sitten hän nostaa tyttären pöydälle, heittää mekon pois tieltä ja alkaa höyläämään luontovisaa vanhempien silmien alla.
Aktin päätyttyä tytär istuu takaisin pöydän ääreen ja jatkaa syömistä, aivan hipihiljaa.
”Tässä ei ole mitään järkeä. Olette kaikki mielipuolia! Kertokaa edes, että minun pitää naida hänet!” poikaystävä huutaa epätoivossa.
Hän ryntää ulos talosta ja polkee tiehensä, (skriik-skriik).
”Mikä joukko seinähulluja!” hän huutaa itsekseen.
”Skriik-skriik.”
”Piehtaroin heidän tyttärensä kanssa ruokapöydällä, eivätkä he pihahtaneetkaan!”
”Skriik-skriik.”
”Minun olisi pitänyt touhuta hänen äitinsäkin kanssa. He eivät varmasti sanoisi sanaakaan.”
”Skriik-skriik.”
”Hmmm. Hänen äitinsä?” poikaystävä mietti itsekseen.
Hän kääntyy ympäri ja (”skriik-skriik”) lähtee takaisin.
Kun hän saapuu talolle, hän pysäköi pyöränsä, avaa oven, menee keittiöön ja ottaa äidin pöytää vasten.
Kyydin jälkeen poikaystävä jättää hyvästit ja poistuu. Vieläkään kukaan muu ei avaa suutaan.
”Skriik-skriik.”
”Mikä perhe!” hän toteaa itsekseen.
”Skriik-skriik.”
”JA TÄMÄ PYÖRÄ JATKAA PERHANAN KITINÄÄNSÄ!”
”Skriik-skriik.”
”En enää kestä tätä! Minun on tehtävä jotain, tämä nirskuminen tekee minut hulluksi!”
Hän palaa vielä perheen luokse (skriik-skriik), avaa oven ja kysyy:
”Onko kellään liukuvoidetta?”
Silloin isä nousee nopeasti ylös ja parahtaa:
”Hyvä on! Hyvä on! Minä tiskaan!”
JAA pähkähullu tarina sopivan huumorintajun omaavien kavereiden kanssa!
