Optinen illuusio saa monet raapimaan päätään – osaatko sinä ratkaista tehtävän?

Optiset tai visuaaliset illuusiot ovat ihmetyttäneet ihmisiä jo aikojen alusta saakka. Ajatus siitä, että aivomme huijaavat meitä katsoessamme jotain yksinkertaisen oloista kuvaa on hyvin kiehtova ja jännittävä.

Mitä kauemmin ja tarkemmin kuvaa kuitenkin katsoo, sitä selvemmäksi asia käy. Ihmisen silmää on hyvin helppoa hämätä, mutta taitoa tähän voi myös kehittää.

Viime vuosien aikana optiset illuusiot ovat nousseet todella suosituiksi aivojumpan välineiksi internetin avustuksella ja niitä löytyykin sieltä etsimällä valtava määrä.

Tänään esittelemme teille yhden näistä haasteista.

Erilaisten ongelmien ratkominen on hyvää ja tarpeellista harjoitusta aivoille. Sillä mieli tarvitsee venyttelyä ja toimintaa aivan samalla tavoin kuin muukin keho, jotta se voi toimia tehokkaimmalla mahdollisella tavalla. Pienen aivojumpan jälkeen ajatus tuntuu monesti juoksevan paljon selkeämmin ja tehokkaammin.

Keskittyminen kannattaa

On aina tärkeää muistaa keskittyä kunnolla, kun yrität ratkaista erilaisia tehtäviä. Vielä erityisen tärkeää tämä on siinä kohtaa, kun edessäsi on visuaalinen harha – tai optinen illuusio.

On helppoa tuntea päässä pientä huippausta tällaisia kuvia katsoessa, joten siksi onkin tärkeää yrittää keskittyä haukan katseen avulla kohteeseen, vaikka se voisikin tuntua vaikealta.

Mikäli onnistut siinä, niin tehtävän ratkaisu on monesti paljon helpompaa.

Kuva: Shutterstock

Kumpi spiraali koostuu kahdesta erillisestä osasta?

Nyt on vuorossa tämän päiväinen haasteemme: optinen illuusio. Alla olevassa kuvassa voit nähdä kaksi spiraalia.

Toinen spiraaleista koostuu kuitenkin kahdesta erillisestä kuviosta. Sinun tehtäväsi on keksiä, kumpi niistä se on.

Oletko valmis? Tässä kuva tulee:

Näetkö heti, kummasta on kyse? Kuten sanoimme aiemmin, on tärkeää todella keskittyä ja katsoa kunnolla rauhassa.

Etkö onnistunut? Ei mitään hätää, ei moni muukaan osaa sitä heti sanoa. Kerromme oikean vastauksen hieman alempana.

Älä kuitenkaan rullaa yhtään alemmas, ellet ole valmis näkemään oikeaa vastausta vielä!

Tämä spiraali koostuu kahdesta

Okei, jos et löytänyt oikeaa vastausta vielä omin voiminesi, niin ei hätää.

Kerromme oikean vastauksen alla olevassa kuvassa.

Kyse on spiraalista B! Vastauskin näyttää heti selkeämmältä, kun eri osat on värjätty eri väreillä, niin se on helpompi nähdä.

Ei todellakaan ollut helppoa. Vai oliko?

Kerro oma mielipiteesi äläkä unohda haastaa ystäviäsi yrittämään samaa!