Neljä tapaa, jotka saavat työkaverisi ärsyyntymään: Ethän sinä sorru näihin?

Työelämässä kohtaa hyvin erilaisia ihmisiä. Kaikkien kanssa on kuitenkin tultava toimeen erilaisuudesta huolimatta.

Tärkeintä kuitenkin on se, että työkaverit tulevat työpaikalla toimeen keskenään. On kuitenkin olemassa erilaisia tapoja, jotka voivat saada työkaverin ärsyyntymään tai hermostumaan.

Yhdysvaltalainen työpaikkaterapeutti Brandon Smith on kertonut haastattelussa, että jotkut etikettivirheet työpaikalla johtuvat ihmisen huonoista tavoista tai tilannetajun puutteesta.

Tapauksesta on uutisoinut muun muassa Mtv-sivusto.

Kuva: Shutterstock

New York Post on selvittänyt, että mitkä tavat ärsyttävät työkavereita eniten. Jotkut tavat ovat sellaisia, joita kaikki ihmiset eivät edes ymmärrä ärsyttävän muita.

Se on kuitenkin todella tärkeää, että työkavereita huomioidaan tarpeeksi työpaikalla. On myös valitettavasti sellaisia työkavereita, jotka ärsyttävät muita tahallaan työpäivän aikana.

Ethän sinä kuitenkaan sorru näihin virheisiin?

Paljastelu

Kaikilla työpaikoilla ei ole pukeutumiskoodia, mutta sekin riippuu tietenkin paljon alasta. Kenenkään vaatetus ei tulisi olla liian paljastava tai provosoiva.

Työkaverin vaatetus voi aiheuttaa hämmennystä, jonka takia on kiinnitettävä huomiota siihen omaan pukeutumiseen.

Puhelimen käyttö

Puhelimen käyttö työpaikalla on viime aikoina lisääntynyt. Puhelimen liiallinen käyttö voi aiheuttaa konflikteja työpaikalla.

Se voi myös olla todella häiritsevää, mikäli työkaveri juttelee kovaan ääneen puhelimessa.

Hajusteet

Hajusteiden liiallinen käyttö voi myös olla häiritsevää työkavereiden mielestä. Työpaikalla ei saisi muutenkaan käyttää paljon hajusteita, sillä hajusteet voivat aiheuttavat ihmisille erilaisia oireita.

Hajuvettä saa tietenkin käyttää, ellei erikseen toisin mainita. Se on myös huono tapa, mikäli työkaveri haisee päivittäin hielle.

Sotkuinen työpiste

Työpisteet on pidettävä siistinä, sillä sotkuisuus voi myös ärsyttää työkavereita. Kukaan ei pidä siitä, jos työkaverit tuovat henkilökohtaisia tavaroitaan työpaikalla ja levittävät niitä työpisteelleen. Siisti yleisilme työpaikalla antaa myös paremman kuvan yrityksestä sekä työntekijöistä.

Saavatko nämä tavat sinutkin raivon partaalle?

Jaa tämä tarina kaikille ystävillesi, jotka ovat työelämässä!