Kuva: Sea Life Sydney / handout

Voi ei! Kuuluisa homopingviini Sphen on kuollut – kumppanin reaktio ruumiin äärellä särkee sydämen

Valkokulmapingviinikoiraiden Sphenin ja Magicin kaunis rakkaustarina kesti kaiken kaikkiaan kuusi vuotta.

Jotkut eläintarhojen eläimet nousevat maailmankuuluisuuteen. Osa tietysti ikävämmissä merkeissä, jos ne aiheuttavat ihmisille vaaratilanteita. Onneksi iso osa on kuitenkin niitä, jotka päätyvät otsikoihin yksinkertaisesti suloisuudellaan. Osa taas muuten vain ainutlaatuisuudellaan.

Nyt Australian Sydneyn Sea Lifen akvaariosta on kantautunut suru-uutinen.

Kansainvälisesti tunnetun homopingviiniparin toinen puolisko on kuollut. Akvaario kertoo tiedotteessaan, että henkilökunta on musertunut siitä, että valkokulmapingviini Sphen on nukkunut pois.

Sphen ja tämän kumppani Magic nousivat otsikoihin vuonna 2018, kun parin yhteinen matka alkoi. Kaksikko hautoi toisen pingviiniparin hylkäämiä munia. Ne onnistuivat hautomisessa ja adoptoivat kaksi poikasta, Sphengicin vuonna 2018 ja Clancyn vuonna 2020.

Lue myös: Pierre-pingviini jäi pitkälle sairaslomalle – viettää päiviään katselemalla lastenohjelmia

Lue myös: Onko Kiinan kohukarhu sittenkin ihminen? Professori: Outo seikka puhuu valeasun puolesta

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Magic (vasemmalla) ja Sphen ääntelemässä. Kuva: Sea Life Sydney / handout

Suuri vaikutus

Sea Life kertoo, että kauniin rakkaustarinan lisäksi Sphenillä ja Magicillä on ollut mittaamattoman suuri vaikutus tasa-arvon symbolina. Ne ovat esiintyneet muun muassa Netflixin sarjassa Atypical, ja ovat olleet mukana dokumenteissa, jotka käsittelevät eläinpareja, jotka ovat samaa sukupuolta.

Sea Life kertoo, että pingviiniparin kuuluisuuden ansiosta akvaario on pystynyt jakamaan tärkeitä viestejä suojelutyöstä, muovisaasteesta, ilmaston lämpenemisestä ja luonnonvaraisten pingviinien suojelemisen tärkeyttä varainkeruun avulla.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Parin ensimmäinen poikanen Sphengic pyytämässä ruokaa Spheniltä. Kuva: Sea Life Sydney / handout

– Sphenillä ja Magicillä oli poikkeuksellinen ja muista pingviinipareista eroava yhteys – ne saattoi nähdä yhdessä jopa lisääntymiskauden ulkopuolella, mikä on ainutlaatuista valkokulmapingviineille. Sphen, kaksikosta vanhempi, oli lähes 12-vuotias, kun se nukkui pois aiemmin tässä kuussa. Sitä voi pitää pitkänä ikänä valkokulmapingviinille, joiden keskimääräinen elinikä on karkeasti 12–13 vuotta, akvaario kertoo tiedotteessa.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

🌈💔 We're heartbroken to share the news that Sphen, one-half of the world’s most famous and loved gentoo penguin couples, has sadly passed away.Sphen and Magic, our beloved 'penguin power couple,' made global headlines in 2018 for their beautiful same-sex relationship, inspiring millions around the world with their story of love, equality, and devotion.Sphen’s legacy will live on through the love he shared with Magic and the important conservation messages they helped us spread.We invite Sphen's fans to leave a tribute by sharing their messages on our website. Your words will help us keep his memory alive. 💙🐧https://sea-life-sydney-aquarium.visitlink.me/mS3eYf#ConservationHeroes #PenguinPowerCouple #LoveIsLove #LGBTQIA+ #PenguinsOfInstagram #ValeSphen #Penguin #Love #Conservation #SeaLifeSydneyAquarium #SeaLifeSydney #SeaLife #Sydney #DarlingHarbour #SydneyCBD

Posted by SEA LIFE Sydney Aquarium on Wednesday, August 21, 2024

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.

– Sphenin ja Magicin rakkaustarina kiehtoi maailma. On ollut kunnia toivottaa paikalliset ja kansainväliset fanit. Jotkut ovat matkustaneet pitkiä matkoja nähdäkseen ne omin silmin. Henkilökunta keskittyy nyt Magiciin, joka pian valmistautuu ensimmäiseen lisääntymiskauteen ilman Spheniä.

Henkilökunta auttoi Magiciä viemällä sen katsomaan Spheniä vielä viimeisen kerran. Tarkoitus oli, että se ymmärtäisi, että sen kumppani ei enää palaisi. Magic alkoi välittömästi laulaa, johon pingviiniyhdyskunta heti vastasi haikeasti.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Sphen (vasemmalla) ja Magic lepäilemässä jäällä. Kuva: Sea Life Sydney / handout

Myös muita tapauksia

Sphen ja Magic eivät olleet suinkaan maailman ainoa homopingviinipari. Saksan Berliinin eläintarhan homopingviinit Skipper ja Ping halusivat jälkikasvua niin paljon, että ne hautoivat kiviä ja kaloja. Lopulta ne saivat munan haudottavakseen vuonna 2019, mutta valitettavasti kuningaspingviinit eivät onnistuneet.

Britannian Lontoon eläintarha taas juhli kahden perunpingviinikoiraan Ronnien ja Reggien onnistunutta hautomista vuonna 2015 banderollilla: ”Jotkut pingviinit ovat homoja. Get over it”.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Onnellinen perhe. Magic (vasemmalla), Sphen ja heidän poikasensa Sphengic.

Myssypingviinit Silo ja Roy taas löysivät toisensa Yhdysvaltain New Yorkin Central Parkin eläintarhassa vuonna 1998. He onnistuivat hautomaan munasta poikasen nimeltä Tango. Pari kuitenkin “erosi” vuonna 2005, kun Silo jätti Royn ollakseen naaraspingviini Scrappyn kanssa.