VIDEO: Järkyttävä tapaus julki Amerikassa – trimmaaja kuristaa ja ravistaa asiakkaan koiraa

Amerikassa on tullut julki todella ikävä tapaus, jossa paikallisen Happy Puppy Pet Span omistaja on pahoinpidellyt koiria.

Videon kuvasi trimmaamon työntekijä ja se on lähtenyt leviämään netissä. Onneksi näin, sillä on hyvä, että tällaiset asiat tulevat julki.

Videolla näkyy selvästi, kuinka trimmaaja nostaa pienen koiran ylös ja kuristaa ja ravistaa sitä. 

Tällainen kurittaminen on aivan järkyttävä kokemus koiralle, joka sattaa muutenkin jännittää ja pelätä trimmausta.

Ja vaikka koira ei pelkäisikään trimmaamista, niin tällaisen kohtelun jälkeen se yhdistää trimmauksen kurittamiseen ja väkivaltaan.

Myös toinen koiranomistaja on tuonut äänensä kuuluviin sen jälkeen, kun video lähti leviämään netissä. Nainen kertoo koiransa kärsineen fyysisiä vammoja trimmaamossa käymisen johdosta. Myöhemmin eläinlääkärissä tuli ilmi, että koiran leukaluu on murtunut.

Kun eläinrääkkäyksestä syytettyä omistajaa haastateltiin tapauksen johdosta, vastasi hän näin:

– Videolla näkyvä koira oli pyörtynyt ja yritin vain saada siihen eloa ravistamalla sitä, hän sanoo.

Uskokoon ken tahtoo, mutta koiranomistaja aikoo nostaa syytteet trimmaamon omistajaa vastaan ja vaatia häntä vastuuseen teoistaan.

Hän myös vaatii, että trimmaamo suljetaan pysyvästi.

Järkyttävää, miten tällaista voi tapahtua! Toivottavasti trimmaamo todellakin suljetaan ja nainen joutuu ikuiseen eläintenpitokieltoon ja hän ei voisi myöskään ikinä työskennellä eläinten parissa. Jaa tämä juttu muillekin, jos olet samaa mieltä. 

[arve url="https://www.youtube.com/embed/p1u9f5gik50" /]