Vakavasti sairas lemmikki pelkäsi kuollakseen tulevaa leikkausta – äiti rauhoitteli laulamalla

Lemmikin ja omistajan välinen side on hyvin ainutlaatuinen. Se on todella hienoa, että lemmikkejä kohdellaan kuin perheenjäseniä. Joitakin sikoja pidetään myös lemmikkieläiminä ympäri maailman.

Bentley oli vain yhdeksän kuukauden ikäinen, kun se adoptoitiin rakastavaan perheeseen. Bentley on sika, joka on kokenut kovia elämänsä alkuvaiheessa. Sika joutui kiireelliseen leikkaukseen vuonna 2015.

Sika oli todella hermostunut ja peloissaan joutuessaan leikkaukseen. Lemmikinomistaja pysyi Bentleyn rinnalla koko toimenpiteen ajan. Hän rauhoitteli lemmikkiään laulamalla.

Videolla nähdään, kuinka omistaja laulaa lemmikilleen ennen toimenpiteen alkamista. Omistaja onnistui rauhoittamaan pelokasta eläintä.

Kuva: Youtube / Kuvankaappaus

Sika oli saanut sairauskohtauksen, jonka takia se joutui vakavaan leikkaukseen. Eläinlääkäri kertoi perheelle, että sialla oli vain kymmenen prosentin mahdollisuus selviytyä hengissä. Bentley jäi henkiin, mutta menetti hetkellisesti näkökykynsä.

Lemmikinomistaja kertoo, että Bentley on periksiantamaton ja vahva. Bentley on kokenut kovia, mutta sika on jaksanut taistella kaikesta huolimatta.

Bentleyn näkökyky palautui melko nopeasti toimenpiteen jälkeen. Sika on palautunut täysin leikkauksesta. Se on todella hienoa, että Bentley tuntee olevansa rakastettu ja saa ansaitsemansa huomiota.

Katso video:

https://youtu.be/uAqyPrKgiJM

Aivan mahtavaa, että lemmikin ja omistajan välille muodostui ainutlaatuinen side!

Jaetaan tätä koskettavaa videota kaikille!