Turistit pakottivat väsyneen hevosen ylittämään joen – eläin antoi laiskureille elämänsä opetuksen

Eläimet ovat monilla tavoin samanlaisia kuin me ihmiset.

Juuri siksi onkin niin ikävää nähdä, kun eläimiä tai luontoa kohdellaan kaltoin ihmisten toimesta. Ihmisillä ei ole mitään oikeutta olla ilkeitä eläimille, jotka ovat useimmiten täysin syyttömiä ja viattomia.

Valitettavan usein tällaista joutuu kuitenkin näkemään esimerkiksi eläintarhoissa tai muissa paikoissa, joissa viattomia luontokappaleita marssitetaan ihmisten eteen viihdykkeeksi – eivätkä ne itse nauti siitä.

Hevoset ovat kautta aikain joutuneet kokemaan kovia ihmisten käsissä. Niitä käytetään kuormajuhtina ja monesti ne ovat joutuneet kantamaan kuormaa, joka on aivan liikaa. Hevosilla voi toki ratsastaa ja ihmisen ja hevosen välillä voi olla hyvä ja lämmin side, mutta tuolloinkaan niitä ei pidä rasittaa liikaa.

On kuitenkin varsin synkkää katseltavaa, kun monesti juurikin turismiin liittyvissä tapauksissa eläimiä, kuten hevosia, kohdellaan ikävillä tavoin. Tuolloin niiden ”omistajat” eivät monesti mieti mitään muuta kuin rahaa.

Eläinten hyvinvointi on silloin kaukana heidän mielestään.

Kantoi kahta kookasta turistia

Nykyaikana moni tiedostava turisti onneksi osaa jo ajatella itse, millaisia palveluita tai retkiä on syytä välttää, jotta ei tule itse osallistuneeksi eläinten kaltoinkohteluun.

Kyse ei myöskään ole tietenkään mistään joka paikassa aina tapahtuvasta asiasta, vaan maailmasta löytyy myös onneksi vielä moniakin paikkoja sekä tahoja, jotka oikeasti pitävät hyvää huolta luontokappaleista

Internetissä on kuitenkin kiertänyt jo jonkin aikaa video, joka käsittelee hyvin juuri tätä asiaa. Videolla näkyy hevonen, joka on pakotettu kantamaan selvästi liian raskasta taakkaa kahden kookkaan turistin muodossa.

Kaksikko on ylittämässä kuraisen näköistä jokea hevosen selässä, kun koni lopulta päättää, että nyt saa riittää.

Kuva: Youtube

Karma kostaa

Videolla näkyy, kuinka ensimmäinen hevonen on jo ylittänyt uoman, kun taas toinen hevonen ei selvästikään haluaisi astua veteen. Lopulta se kuitenkin antaa periksi ja turistien yrittäessä vauhdittaa sitä kantapäillään hevonen alkaa liikkua kohti vastarantaa.

Selässä olleet turistit, Tyler ja Ariel, eivät kuitenkaan selviä tilanteesta kuivin jaloin. Hevonen kyllä suostuu ylittämään vesistön, mutta päästyään vastarannalle karma iskee täydellä voimalla turistien niskaan.

Kuva: Youtube

Hevonen nimittäin pysähtyy välittömästi ja päättää muistuttaa selässään vauhtia potkiville turisteille, kuka täällä määrää ja ketä.

Lopputulos on jotain, mitä Tyler ja Ariel eivät varmasti olisi koskaan osanneet odottaa. Voidaan myös hyvin olettaa, että jatkossa he miettivät kahdesti ennen kuin istuvat yhdessä väsyneen hevosen selkään ja yrittävät vauhdittaa sitä tällä tavoin.

Katso koko tilanne videolta tästä: