Pelastaja auttoi kolme kurrevauvaa kiipelistä Turussa – oravaäidiltä riipaiseva reaktio

TESYn toiminnanjohtajan Britt-Marie Juupin mukaan eläinten tunneälyä vähätellään.

Kolme oravanpoikasta joutui pinteeseen Turussa. Kuva: Sirpa Eriksson/TESY

Kolme pikkuoravaa kirmaili leikkisästi Turun Pernon pihamaalla tiistai-iltana, kun ne joutuivat yllättävään pulaan. Kurret käyttivät ylösalaisin taivasta kohti sojottaneen vanhan lehtiharavan vartta kiipeilytelineenä. Päästyään ylös, ne kaikki jäivät etu- tai takakäpälistään kiinni metallisiin piikkeihin.

– Kun painovoima painoi alaspäin, ne jäivät aina vain tiukemmin kiinni, Turun Eläinsuojeluyhdistyksen TESYn toiminnanjohtaja Britt-Marie Juup sanoo Newsnerille.

Huolestunut emo säntäili paniikissa pitkin seiniä. Juupin mukaan se kävi koko ajan katsomassa avuttomina rimpuilevia jälkeläisiään yrittäen auttaa niitä. Kun TESYn eläinten hätäkeskus sai tilanteesta ilmoituksen, vapaaehtoinen Sirpa Eriksson oli nopeasti paikalla.

– Haravan piikit olivat niin tiukkoja ja kovia, että niitä ei käsivoimin saanut levitettyä. Meidän vapaaehtoisemme oli nerokkuudellaan keksinyt, että voi ottaa sakset avuksi. Hän pakotti piikit yksi kerrallaan syrjään, niin käpälät saatiin irti, Juup sanoo.

Kurrevauvojen kohtalo olisi voinut olla todella huono. Onneksi kaikki päättyi hyvin. Kuva: Sirpa Eriksson/TESY

Ihmisten vekottimet vaaraksi

Oravaemo kiljui hädissään vieressä, kun Sirpa Eriksson irrotti poikasia. Kaikki oli kuitenkin nopeasti ohi. Hätäsoitosta kesti vain puoli tuntia ja oravavauvat olivat päässeet pinteestä.

Britt-Marie Juupin mukaan niillä oli kaikki varpaat tallella ja käpälät vahingoittumattomia.

– Äiti tuli tarkastamaan jälkeläisensä, ja koko perhe lähti jatkamaan matkaansa onnellisena.

Kiipeilykiipeli sai onnellisen lopun. Juup kuitenkin huomauttaa, että poikasten olisi voinut käydä todella kurjasti. Jos ilmoittaja ei olisi huomannut niiden hätää, ne eivät olisi saaneet venkoiltua itseään irti. Ne olisivat loukanneet jalkansa tai pahimmassa tapauksessa nääntyneet kuoliaiksi.

Pikkuoravat olivat jääneet vanhaan lehtiharavaan jumiin käpälistään. Kuva: Sirpa Eriksson/TESY

– Surullista, että ihmiset jätämme eläimille vaarallisia vekottimia ja roskia ympäriinsä. Tämä oli täysi vahinko, eikä sitä voinut villilläkään mielikuvituksella ajatella, että harava olisi vaaraksi oraville.

Tärkeä perheyhteisö

TESY on varoitellut muun muassa renkaista, ruokaa sisältävistä pytyistä, verkoista, katiskoista ja siimoista. Pernon tapaus oli kuitenkin heille ensimmäinen haravan aiheuttama hätätilanne.

Oravaäidin reaktio oli sydäntä särkevä ja liikuttava. Britt-Marie Juupin mukaan se ei ollut kuitenkaan heille yllättävä. Eläinten kanssa toimivat pelastajat ja vapaaehtoiset näkevät vastaavanlaisia jatkuvasti, olipa kyseessä sitten emolintu tai -nisäkäs.

Kaikki kolme kurrea oli jäänyt haravaan kiinni samalla tavalla. Kuva: Sirpa Eriksson/TESY

– Kyllä ne puolustavat ja koittavat auttaa. Ne ovat tosi hädissään, kun jälkeläiset ovat vaarassa. Perheyhteisö on äärettömän tärkeä ja jälkeläisistä pidetään mahdollisimman hyvin huolta rakastavaisesti. Näemme hellyyttä ja ihanaa huolenpitoa.

Juupin mukaan monet luonnosta vieraantuneet ihmiset vähättelevät eläinten tunneälykkyyttä. He ajattelevat, että luonnonvaraiset ”elukat” eivät välitä. Ne laskevat, että kaikkien jälkeläisten ei ole tarkoituskaan säilyä hengissä.

– Niinhän se osin onkin. Mutta eläinsuojelulaki on yksiselitteinen. Jos huomaa luonnonvaraisenkin eläimen hädässä, sitä pitää pyrkiä auttamaan.

Asiasta uutisoi ensin Ilta-Sanomat.