Nainen unohti sulkea terassin oven ennen öistä myrskyä – koki seuraavana aamuna kotonaan elämänsä yllätyksen

Kuva: Imgur / amscolie

Alueelle oli luvattu myrskyä, joten Amscolie -nimimerkillä itseään kutsuva Imgur -sivuston käyttäjä oli alkanut valmistella kotiaan myrskyn varalle.

Nainen kertoo käyneensä vielä illalla katsomassa pihapiirissään pyörineitä peuran vasoja, joita hän oli ruokkinut jo jonkin aikaa. Keskellä myrskyä hän ei kuitenkaan nähnyt eläimistä jälkeäkään.

Mutta peurat eivät kuitenkaan olleet kovin kaukana.

Myrsky mylläsi yön yli, mutta aamun valjetessa se oli jo mennyt ohi tekemättä sen suurempia tuhoja.

Yllättävät vierailijat odottivat

Illalla nainen oli kuitenkin unohtanut tehdä jotain hyvin tärkeää. Hän oli nimittäin jättänyt vahingossa terassinsa oven auki koko yöksi tultuaan sisään. Juuri tästä johtuen häntä odottikin melkoinen yllätys aamulla, kun hän käveli talonsa alakertaan.

Kuva: Imgur / amscolie

Ei yksi, ei kaksi, vaan kolme pientä peuran vasaa oli löytänyt tiensä naisen kotiin, josta ne olivat hakeneet suojaa itselleen myrskyisän yön ajaksi.

Tuon on täytynyt olla lievästi sanottuna ikimuistoinen herätys!

Eläinten tiedetään aistivan säätilojen muutoksia ja luonnonkatastrofeja jo hyvissä ajoin etukäteen. Joidenkin lähteiden mukaan eläimet ovat tässä jopa ihmisiä parempia.

”Annan niiden nukkua sisällä”

Nainen kertoo työskentelevänsä villieläinten parissa ammatikseen, joten tästä johtuen peurojen kohtaaminen kotona ei aiheuttanut hänelle paniikkia tai pelkoa.

– Työskentelen hylättyjen villieläinten parissa. Tänä iltana ne saivat nukkua sisällä, koska myrsky oli todella paha, nainen kertoo kuvien yhteydessä.

Kuva: Imgur / amscolie
Exit mobile version