Äiti synnytti vauvan, mutta isän järkyttynyt ilme sai hänet kiljahtamaan: ”Mikä on vialla?”

Kun Danielle Williamsin oli aika synnyttää, asiat eivät sujuneetkaan aivan odotetulla tavalla. Synnytyksen käynnistyttyä Danielle kamppaili yli 20 tunnin ajan. Lopulta lääkärit päätyivät määräämään hänet keisarinleikkaukseen.

Daniellen aviomies Kyle oli tässä kohtaa jo erittäin väsynyt ja poikki, mutta hän puki ylleen vaaditun asukokonaisuuden ja seurasi Danielle leikkaussaliin.

Youtube

Kyle seisoi Daniellen vierellä, kun lääkärit tekivät kaikkensa saadakseen pariskunnan tyttären terveenä tähän maailmaan. Mutta nähdessään lopulta ensimmäisen vilkauksen uudesta lapsestaan, Kyle tajusi heti, että nyt jokin oli pielessä.

Pariskunnan hartaasti odottama tyttövauva olikin lopulta poika! Niinpä Charlee vaihtuikin Bentleyksi.

Kävi ilmi, että ultrakuvia katsonut hoitaja oli arvioinut lapsen sukupuolen täysin väärin – mikä on yllättäen melko yleistä silloin, kun ultrakuvat eivät ole täysin selkeitä.

Youtube

Danielle ja Kyle olivat onnessaan uuden poikalapsensa syntymisestä ja päättivätkin jekuttaa ystäviään ja läheisiään samalla tavalla, jonka he joutuivat käymään läpi. He eivät kertoneet kenellekään lapsen sukupuolta, vaan jokainen heidän perheestään kuvitteli kyseessä olevan yhä se luvattu tyttövauva.

Katso tämä video alapuolelta niin saat nähdä uskomattomat reaktiot Bentleyn molempien isovanhempien toimesta, kun he huomaavatkin lapsen olevan poika:

Exit mobile version