Nainen huomasi netissä kuvan koirasta – murtui kyyneliin nähtyään sen reaktion eläinkodissa

Viime vuoden kesäkuussa pelastettiin löytökoira Ukrainassa. Koira oli ollut yksinään jo pidemmän aikaa. Koira vietiin eläinlääkäriin, koska se oli todella aliravittu ja sairas.

Koira sai tarvitsemansa hoitoa ja pääsi eläinkotiin odottamaan adoptiota. Eläinkodin työntekijät näkivät paljon vaivaa sen eteen, jotta koira saisi rakastavan kodin. Kävi kuitenkin ilmi, että koiralla oli jo perhe. Tapauksesta on uutisoinut muun muassa The Dodo -sivusto.

Eläinkoti

Eläinkoti jakoi kuvia koirasta Facebookissa. Koira sulattaa varmasti jokaisen sydämen jäänsinisillä silmillään. Kaksi päivää myöhemmin eräs nainen otti yhteyttä kertoakseen koiran näyttävän aivan hänen koiraltaan. Lord-koira varastettiin omistajansa pihalta vuonna 2017.

Joku oli kiivennyt naisen pihalle ja varastanut perheen koiran. Surun murtama nainen etsi koiraansa säännöllisesti yli kahden vuoden ajan.

”Hän oli etsinyt koiraansa kaksi vuotta”, sanoo eläinkodin työntekijä Galina Lekunova haastattelussa.

Jälleennäkeminen

Omistaja tuli seuraavana päivänä tapaamaan koiraansa ja eläinkodin työntekijöitä. Nainen otti muutaman askeleen lähemmäksi koiraa. Lord-koira heilutti iloisesti häntäänsä tunnistaessa omistajansa. Koira hyppäsi naisen syliin. Koiranomistaja purskahti kyyneliin.

Lord-koira oli kaivannut omistajaansa yhtä paljon kuin nainen oli kaivannut lemmikkiään. Koira oli odottanut kaksi vuotta pääsevänsä takaisin kotiin perheensä luokse. Omistajan ja koiran jälleennäkeminen oli todella koskettava.

Katso video:

https://www.facebook.com/schastlivie.zhivotnie/videos/678409809248332/

Koiran ja omistajan välille on muodostunut hyvin ainutlaatuinen side. Onneksi koira pääsi takaisin kotiin perheensä luokse. Koiranomistaja löysi varastetun koiransa sosiaalisen median ansiosta.

Jaetaan tätä eläintarinaa kaikille ystäville!