Nainen esitteli valtavan kissansa – yksi seikka sai ihmiset hämilleen: ”Tuo ei ole kissa…”

Kun Zhana niminen nuori nainen päätti esitellä kissaansa sosiaalisessa mediassa, hän sai vastaansa yllättävän reaktion.

Monet kommentoijat olivat nimittäin varmoja siitä, ettei hänen lemmikkinsä ollut kissa alkuunkaan, vaan jotain aivan muuta.

Aivan kuten ihmisetkin, niin myös eläimet ovat kaikki ainutlaatuisia yksilöitä. Eläimiä on kaiken laisissa kokoluokissa, muodoissa ja väreissä.

Eläinkuntaa katsoessa pelkästään esimerkiksi kissoja ja koiria on olemassa todella monia erilaisia rotuja, jotka voivat poiketa ulkonäöltä lajitovereistaan hyvinkin paljon.

Zhana nimisen nuoren naisen kohdalla hänen kissassaan on kuitenkin yksi ominaisuus, joka on saanut ihmiset kyseenalaistamaan sen kokonaan, onko kyse edes kissasta.

Nimittäin sen koko.

Esittelee valtavaa kissaa

Zhanalla on TikTok -tili, josa hän on jakanut paljon kuvia sekä videoita rakkaista kissoistaan.

Hänen kissansa eivät myöskään ole mitään ihan tavallisia maatiaskolleja, vaan rodultaan maailman suurimpia. Zhana kasvattaa Maine Coon -kissoja.

Maine Coonit voivat painaa jopa yli 10 kiloa ja olla pituudeltaan yli 100 senttiä.

Ero on melkoinen ”tavallisiin” kissoihin verrattuna, jotka painavat yleensä jotain 3-6 kilon väliltä.

Yhdessä kissastaan jakamassaan videossa Zhana kirjoittaa kyseessä olevan vielä pentu valtavasta koosta huolimatta:

– 17 kuukautta, mutta kasvu jatkuu yhä, hän kirjoittaa videon yhteydessä, jossa esittelee kissaa kameralle.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen. Jos upotus ei näy, katso se tästä.

Varoituksia kommentikentässä

Video naisen valtavasta lemmikistä on kerännyt paljon huomiota ja joukkoon on osunut myös ihmisiä, jotka eivät selvästikään tunne Maine Coon -rotua.

Osa kommentoijista ei nimittäin edes usko, että kyse on tavallisesta kissasta ja varoittelevatkin siksi naista.

– Tuo EI OLE normaali kissa. Se on villikissa, enkä tiedä saako noita edes pitää lemmikkeinä, yksi hämmästelee peloissaan.

– Tuon täytyy olla ilves.

– Ei tuo ole kissa, tuo on susi, kommentoi kolmas.

Kaikille huolestuneille ihmisille Zhanalla oli kuitenkin vastauksena toinen video, jossa hän osoittaa, että kissa on kaikkea muuta kuin villipeto.

Katso nyt vaikka itse:

Tuskin kaikki kommentoijat myöskään lopulta olivat aivan tosissaan, vaan monilla oli varmasti pilkettä silmäkulmassa. Mutta pakkohan se on kyllä todeta, että aivan valtavan kokoinen kissa!

Oletko koskaan itse nähnyt yhtä suurta?