Mies teki yllättävän havainnon keskellä järveä – nerokkaasta pelastusoperaatiosta tuli hetkessä kansainvälinen hitti

Kanadassa asuva mies meni lounastauollaan luistelemaan järvelle. Ryan Peterson luisteli Kanadan Ontariossa sijaitsevan Woods-järven yli, kun hän huomasi kolme valkohäntäpeuraa. Tapauksesta on uutisoinut muun muassa Ilta-Sanomat.

Peurat näyttivät uupuneilta, kun ne makasivat liukkaalla jäällä. Mies luisteli takaisin rantaan, jossa hän kävi syömässä lounasta. Lounastauon jälkeen hän palasi järvelle varmistaakseen, että peurat olivat päässeet pois liukkaalta jäältä.

Tuntia myöhemmin peurat makasivat edelleen samassa paikassa, eivätkä ne pystyneet liikkumaan. Järven pinta oli niin liukas, etteivät peurat saaneet nostettua itsensä ylös.

Peterson pelkäsi eläinten puolesta. Mies tiesi, että hänen oli pelastettava peurat mahdollisimman pian. Peterson lähestyi peuroja hyvin varovasti. Hän sitoi köyden peurojen kaulan ympärille, jotta hän voisi vetää eläimet rantaan asti. Hän pelasti ensiksi äitipeuran, jonka jälkeen hän palasi hakemaan pienokaisia.

Peterson kuvasi pelastusoperaation ja hän julkaisi videon omalla Twitter-tilillään. Miehen uroteosta tuli hetkessä nettihitti ympäri maailman. Monet uutissivustot ovat jakaneet videon miehen pelastusoperaatiosta. Monet ihmiset ovat kommentoineet, että Peterson toimi tilanteessa hyvin rohkeasti ja esimerkillisesti.

Katso video:

Aivan mahtava pelastusoperaatio!

Lähetetään yhdessä suuret kunnianosoitukset Ryanille!