Mies kohteli koiranpentua järkyttävällä tavalla – teko tallentui valvontakameraan ja paljasti totuuden kaikille

Tietä kuvannut valvontakamera Dallasissa Yhdysvalloissa tallensi nauhalle harvinaisen julman teon, jonka autonsa paikalle pysäyttänyt mies teki koiralleen.

Mies pysäytti autonsa tiensivuun, jonka jälkeen videolla voi nähdä, kuinka hän kiskoo 1-vuotiaan koiransa ulos autosta ja irrottaa hihnasta juosten itse sisään autoon. Tämän jälkeen hän kaasuttaa pois paikalta jättäen koiran täysin yksin ja hämillään odottamaan omistajansa paluuta.

Jumissa metsässä yksin ja peloissaan

Koira löydettiin myöhemmin lähistöltä keskellä yötä sen jäätyä jumiin puihin sekä kivikkoon perässä raahautuneen hihnan takia.

Pentu oli peloissaan, eikä ollut onnistunut irrottamaan itse itseään. Onneksi paikalle sattuneet ihmiset kuitenkin saivat lopulta pennun irti ja kuljettivat sen turvaan.

Kamera tallensi kaiken

Alueen poliisi oli hyvin tietoinen kyseisetä paikasta, sillä alueelta on löydetty aiemminkin useita hylättyjä lemmikkejä ilman omistajiaan. Tästä johtuen Dallasin poliisi olikin asentanut tien reunustalle yhteistyössä paikallisen eläinsuojelujärjestön kanssa kameran, joka tallensi sinne nyt pentunsa hylänneen miehen itse teossa, kertoo Fox4news.

Tuomio eläinrääkkäyksestä

Kiitos valvontakameralle tallentuneen tilanteen poliisi pystyi löytämään miehen ja häntä epäilläänkin nyt eläimen heitteillejätöstä.

Mies sai kuulla etsintäkuulutuksesta ja antoi lopulta itsensä ilmi kahta viikkoa myöhemmin. Hänelle luettiin syyte eläinrääkkäyksestä miehen myönnettyä tekonsa kuvanauhalle tallentuneiden todisteiden valossa.

Koira, joka sai nimen KD, on tuon jälkeen löytänyt onneksi itselleen uuden kodin ja rakastavan omistajan. Pawmygosh -sivuston mukaan koira on nyt onnensa kukkuloilla ja saa viimein ansaitsemaansa rakkautta sekä lämpöä omistajilta uudessa kodissaan.

Voit katsoa videon KD:n pelastumisesta alla olevalta videolta:

Exit mobile version