Tällaisia kaltoin kohdeltuja koiria yhdistää usein se, että ne päätyvät elämään koiratarhoihin. Siellä ne saavat kyllä ruokaa ja huolenpitoa, mutta niidenkään elinolosuhteet eivät ole mitään verrattuna oikeaan kotiin.
Kun 72-vuotias Melani Andrews jäi traagisesti leskeksi ja menetti heti peräänsä myös koiransa, hän tunsi olonsa hyvin yksinäiseksi. Ja saatuaan hieman painetta lapsenlapsiltaan hän päätti, että adoptoisi seurakseen kulkukoiran.
Jo ennen kuin hän saapui koiratarhalle Front Street Animal Shelterissä, hän oli päättänyt millaisen koiran haluaisi.
Melani halusi tarjota kodin tarhan vanhimmalle koiralle, sellaiselle, jota kukaan muu ei olisi adoptoimassa. Sellaisen koiran, joka joutuisi muuten viettämään koko elämänsä yksin tarhassa.
– Tämä ystävällinen nainen saapui löytöeläintarhaamme ja pyysi saada adoptoida vanhimman ja vähiten halutun koiramme, koiratarha kirjoittaa Facebookissa.
– Olin surullinen ja hieman masentunut. Lapsenlapseni tulivat luokseni eräänä iltana ja sanoivat: Isoäiti, sinä tarvitset jonkun pitämään itsellesi seuraa. Et voi vain istua yksinäsi täällä, hän kertoi The Dodolle.
Vastaus Melanin yksinäisyyteen oli lopulta Jake.
Oli eläkeläinen, kuten Melanikin
Aivan kuten Melani, niin Jake oli ollut yksin jo pidemmän aikaa. Kun Melani pyysi nähdä vanhimman koiran, hoitajat toivat hänen luokseen Jaken. Se oli asunut tarhalla jo pitkään, oli eläkeikäinen, kärsi syövästä sekä iho-ongelmista.
Ja Melani teki päätöksensä välittömästi. Jake oli se koira, joka hänen piti saada.
– Melani ei tullut luoksemme toivoen tervettä ja nuorta koiraa, sillä hän halusi antaa rakkautensa ja elämän lahjan koiralle, joka sitä eniten tarvitsi, tarha kirjoittaa Facebookissa.
12-vuotias koira sai välittömästi uuden kodin
Melani ei välittänyt siitä, että eläinlääkärinkulut voisivat olla korkeita johtuen sen ihosyövästä, kuuloviasta sekä näkövammasta.
Hän vain halusi huolehtia koirasta, joka sitä tarvitsi. Ja antaa sille paljon rakkautta.
Nyt Jake viimein sai kodin ja rakkautta. Sillä oli viimein kaikki hyvin.
– Jakella oli myös kaksi ystävää tarhalla, mutta ne eivät huomioineet minua. Jake sen sijaan katsoi ylös ja alkoi ulvoa. Silloin sanoin: Tämä näyttäisi haluavan kotiin, minä otan hänet.
– Joka päivä minä naureskelen hieman enemmän. En ole enää niin yksinäinen. Luulen, että Jake tietää minun rakastavan sitä, sillä se saapuu aina välillä vierelleni ja pyytää rapsutuksia korvan takaa. Ja haistelee minua. Koira, jota ei rakasteta, ei tekisi sellaista.