Miehen pihavaja siivottiin mystisesti joka yö – kamera paljasti piskuisen syyllisen itse teossa

Pihavajassa tapahtuvat oudot asiat saivat eläkkeellä olevan postinajakajan asentamaan sinne yökuvaukseen tarkoitetun riistakameran, joka paljasti lopulta erikoisen näyn.

Nyt myös kiittelee pientä ja yllättävää apulaista siitä, ettei hänen tarvitse itse siivota vajaansa.

75-vuotias eläköitynyt postinjakaja Rodney Holbrook on harrastanut luontokuvaamista jo vuosien ajan, mutta hänen pihavajassaan tapahtunut tilanne on nyt noussut otsikoihin ympäri maailman.

Asiasta uutisoi BBC.

Kuvituskuva: Shutterstock

Walesissä asuva Holbrook oli ihmetellyt jo useamman kerran sitä, miten hänen pihavajassaan tuntui tapahtuvan outoja asioita öiden aikana. Tuntui siltä, kuin joku kävisi ”siivoamassa” vajaa kaikessa hiljaisuudessa yön pikkutunneilla.

Selvittääkseen asian Holbrook päätti asentaa vajaan riistakameran, joka paljasti lopulta syyllisen.

Hiiri kävi siistimässä

Seuraavana aamuna kameran tallentamia kuvia katsoessaan Holbrook ei ollut uskoa silmiään.

Videolle oli nimittäin tallentunut hiiri, joka jäi kiinni itse teossa kantamassa pultteja ja muttereita talteen.

Kuvituskuva: Shutterstock

Pieni jyrsijä kulki pitkin vajaa keräten talteen roskia, pultteja sekä muttereita lattialta ja kuljetti ne sitten parempaan talteen niille sopivaan laatikkoon.

– Ihan ensimmäisenä havaitsin, että linnuille jättämääni ruokaa oli päätynyt vanhojen kenkien sisään, jota säilytin vajassa, mies kuvailee BBC:lle.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen. Jos upotus ei näy, katso se tästä.

Sen jälkeen yöllinen siivoaja on käynyt läpi miehen pihavajaa jo useamman kuukauden ajan. Hiirulainen kerää irrallaan olevat esineet lattialta ja kuljettaa ne aina tyhjänä olevaan laatikkoon säilöön.

– 99 kertaa sadasta hiiri käy yön aikana siivoamassa paikkoja, hän kuvailee tilannetta.

Ei tarvitse siivota vajaa itse

Holbrook uskoo itse, että hiiren siivoamisen motivaationa on piilottaa pähkinöitä ja muita herkkuja tavaroiden alle laatikossa. Tähän saakka tilanne on kuitenkin sujunut molempien kannalta toimivalla tavalla, joten hän ei ole halunnut puuttua siihen.

– Minun ei tarvitse itse siistiä paikkoja nyt, vaan jätän tavaroita laatikoiden ulkopuolelle ja aamusta ne ovat päätyneet takaisin laatikkoon, hän nauraa.

BBC:n jutussa rehdin hiiren toimintaa kuvaillaan jopa Disney-elokuva Ratatouillea muistuttavaksi. Elokuvassa ruoanlaitosta innostunut hiiri kokkaa ruokaa arvostetuissa keittiöissä Ranskassa.

Voit katsoa hiiren yöllisestä siivoamisesta videon tästä: