Kuuro mies adoptoi kuuron koiranpennun ja opetti sille viittomakieltä – kaksikon kommunikaatio ihastuttaa

Koiran hankinta tuo mukanaan suuren vastuun etenkin silloin, jos aiot pitää siitä huolta yksin. Vaatii paljon sitoutumista ja työtä saada koira kasvatettua huolellisesti ja niin, että se tottelee. Mieti nyt, millainen haaste tällä miehellä oli edessään, kun hän hankki kuuron koiran.

Tapauksesta teki vielä erikoisemman se, että myös mies itse on kuuro.

Emerson oli pieni ja suloinen tumma sekarotuinen koira, joka ei vahingoittaisi edes kärpästä. Silti sen oli vaikeaa löytää pentuna itselleen kotia, sillä se on kuuro.

Maaliskuussa 2019, kun Emerson oli vain 12 viikon ikäinen, Lindsay Powers jakoi Facebookissa kirjoituksen, jossa hän kertoi Emersonin etsivän itselleen rakastavaa kotia. Tavallisesti tuollainen mainos saisi nopeasti paljon vastauksia, mutta koska Emerson on kuuro, se ei ollut haluttu.

– Hei! Minun nimeni on Emerson ja ole 12-viikkoinen musta sekarotuinen labbis, joka etsii loppuelämän kotia. Siskoni ja veljeni ovat jo löytäneet uudet kotinsa, mutta minulla on vielä haku päällä. Sijaisäitini mukaan se johtuu siitä, että minä olen kuuro ja se saa ihmiset epäileväisiksi, mutta hän haluaisi kaikkien tietävän, että kuurous on PIENIN murhe elämässäni! Kun olin ihan pieni pentu, minut hylättiin iljettävään pentutehtaaseen kunnes ihanat NFR-järjestön työntekijät pelastivat minut ja sisarukseni.

Pian pelastuksen jälkeen aloin saada outoja kohtauksia, eikä kukaan voinut ymmärtää miksi. Lääkärit tekivät paljon tekstejä, mutta eivät löytäneet niille mitään syytä. Ja jos se ei vielä ollut tarpeeksi paha asia, niin minä sain parvoviruksen aiheuttaman ripulin! Mutta NFR:n ihanat ihmiset eivät koskaan luovuttaneet kohdallani vaan kamppailivat kanssani, kunnes olin taas kunnossa, Facebook -kirjoituksessa luki.

Opetti koiralle viittomakieltä

Yksi kirjoituksen nähneistä oli Nick Abbot, joka tunsi välittömästi piston sydämessään. Toisin kuin monet muut, niin Nick ei nähnyt Emersonin kuuroutta esteenä. Päinvastoin. Hän oli itsekin kuuro, joten hän tiesi millaista se on.

Nick ajatteli, että jos koirille voi opettaa muita komentoja ja käskyjä, niin pitäisi niille kyetä myös opettamaan viittomakieltä. Ja toden totta – niin hän teki.

Adopted. Update 3/14: Emerson is still looking for his forever home 🙁 please keep sharing this sweet boy deserves…

Posted by Lindsay Powers on Tuesday, March 5, 2019

”Se oli kohtaloa”

Pikku Emerson muutti pian Nickin luo, joka alkoi heti opettaa tälle viittomakieltä, jotta kaksikko voisi ymmärtää toisiaan.

Nykyään he ovat parhaita ystävyksiä joiden näkeminen saa kenen tahansa sydämen sulamaan.

– Se oli kohtaloa, Nick kertoo ja jatkaa:

– Meidän välisemme side on todella erityinen, hän toteaa WABI-sivustolle.