Kukaan ei voinut uskoa korviaan, kun mies kertoi hevosensa päivittäisestä rutiinista – niinpä hän tallensi sen videolle

Päivittäiset arkiset rutiinit – meillä kaikilla on niitä.

Oli sitten kyse kahvin juomisesta heti ensimmäisenä aamulla, kuntosalilla käymisestä töiden jälkeen tai vaikkapa kävelystä tietyllä tavalla jonnekin päivittäin. Fakta on se, että me olemme tapojemme orjia.

Samaa voidaan sanoa useimmista elävistä otuksista maapallolla. Rutiinit pitävät meidät samassa syklissä ja tarjoavat turvallisuutta luovaa tuttua tunnetta päiviin.

Kun eräs mies huomasi ensimmäistä kerta hevosensa iltapäiväisen rituaalin, hän tiesi, että tässä oli kyse sellaisesta aktiviteetista, joka olisi jaettava muillekin nähtäväksi…

Rutiinit

Riippuen siitä missä päin maailmaa asut, kesät voivat olla hyvinkin hiostavaa aikaa. Toki auringossa istuminen ja lämmöstä nauttiminen on mukavaa puuhaa aika ajoittain, mutta jatkuva helteestä kärsiminen ei varmasti ole kenenkään mielestä mukavaa. Etenkään suurin osa eläimistä ei pidä siitä.

Tämän takia monet lajit ovatkin joutuneet keksimään erilaisia tapoja, joiden avulla ne voivat viilentää itseään. Ne kun eivät voi vain kesken päivän astua kylmään suihkuun.

Hevonen helteessä

Erään tietyn hevosen kohdalla parhaaksi ratkaisuksi päivän porottavimpien helteiden aikana osoittautui pulahdus omistajan uima-altaaseen, jossa se pyörähti aina muutaman kierroksen.

Olen itseasiassa melko vaikuttunut siitä, kuinka uljaasti hevonen suoriutuu tuosta. Se ui altaan päästä päähän ennen kuin omistaja ehtii väliin kehottamaan sitä nousemaan altaasta.

Sen jälkeen se nousee ylös ja jatkaa matkaansa takaisin laitumelle kuin mitään ei olisi tapahtunut – miten mahtava eläin!

Katso koko huvittava video tästä:

Ajattele nyt: uiva hevonen, joka toisin kuin useimmat lapset kuuntelee heti ensimmäisestä käskystä jo käskyä nousta pois altaasta!

Jos tämä video sai hymyn sinunkin kasvoillesi, niin ole hyvä ja jaa se myös kaikille ystävillesi!

 

Lue lisää aiheesta...