Koiranpennut syntyivät keskosina – emä ei suostu päästämään niitä silmistään

Elämää mullistavissa tilanteissa koirat toimivat hyvin samalla tavalla, miten ihmisetkin toimivat.

Tämän jutun päätähti on vasta synnyttänyt koira, joka ei suostu päästämään silmistään pentujaan, jotka syntyivät ennen aikojaan.

Video emästä tuijottamassa pentujaan keskoskaapissa on levinnyt netissä huimaa vauhtia. Eikä ihme. Emän käytös synnytyksen jälkeen on hyvin ymmärrettävää ja koskettavaa.

Neljävuotias Kuma (joka on DailyMailin mukaan chiahua, mutta mielestämme näyttää enemmän ranskanbulldogilta) on tuore kolmen pennun emä. Kuman synnytys alkoi aikaisemmin kuin olisi pitänyt ja pennut syntyivätkin todella pieninä ja heikkoina.

Synnyttyään pennut tarvitsivat erityistä huolenpitoa ja ne laitettiin koirille suunniteltuun keskoskaappiin.

Kuva: Youtube

Helposti luulisi, että synnytyksen kokenut eläin olisi voipunut kokemuksen jälkeen. Tämä ei kuitenkaan pätenyt Kumaan. Kun vastasyntyneet pennut siirrettiin keskoskaappiin, seurasi Kuma perässä. Koira piti pienokaiset visusti silmissään.

Nyt kuva tuoreesta emästä on levinnyt netissä ja sydämiä on sulanut ympäri maapallon.

Myös pentujen tuore isä oli mukana sairaalassa, vaikka sitä ei kuvista olekaan mahdollista nähdä.

Kuva: Youtube

Lopulta tuoreet vanhemmat ja pienet pennut pääsivät kotiin, jossa heitä odotti kahdeksan muuta nelijalkaista ystävää, jotka asuvat samassa paikassa.

Alla olevasta koskettavasta videosta näet, kuinka Kuma omaksuu tuoreen äidin heti synnytyksen jälkeen.

Loppujen lopuksi ihmiset ja koirat eivät eroa toisistaan niin paljoa. Jokainen äiti voi varmasti samaistua Kuman tunteisiin. Omia pienokaisia ei halua päästää pois silmistään silloin, kun ne tarvitsevat apua.

Toivotetaan onnea tuoreille vanhemmille ja laitetaan artikkeli jakoon!