Kateissa ollut koira palasi kotiin perheensä luokse – koskettava jälleennäkeminen sulattaa sydämiä

Koira on ihmisen paras ystävä. Monille ihmisille koira on rakas perheenjäsen. Omistajan ja lemmikin välille voi muodostua hyvin ainutlaatuinen suhde. Lemmikkien kanssa jaetaan elämän hyvät ja huonot hetket. Lemmikit ovat omistajilleen erittäin tärkeitä. Uskollisen ystävän menettäminen jättää tyhjiön.  

Mary ja Brent jättivät koiransa yksin puutarhaan. Hetkeä myöhemmin koiraa ei enää näkynyt pihalla. Pitkäkarvainen Jasper-koira oli kadonnut jälkiä jättämättä. Omistajat tekivät kaikkensa saadakseen rakkaan lemmikin takaisin. Kotoa karkaaminen ei ollut Jasper-koiran tapaista, tiedottaa Paw my gosh.

Kolme päivää kateissa

Surun murtamat omistajat eivät luovuttaneet koiransa suhteen. Etsinnät jatkuivat useita päiviä. Eräänä päivänä pariskunta sai kuulla alueella liikkuvasta pitkäkarvaisesta koirasta. Jasper-koira oli helposti tunnistettavissa valkoisen turkkinsa takia.

Ohikulkija oli nähnyt koiran juoksevan joen yli. Mary ja Brent kiirehtivät paikalle katsomaan, mikäli koira olisi vielä lähistöllä.

Koskettava jälleennäkeminen

Jasper-koira löytyi kolme päivää myöhemmin. Uskollinen koira löysi tiensä takaisin perheensä luokse.

Omistajien ja koiran jälleennäkeminen sulattaa varmasti kaikkien sydämet. Omistajat murtuivat kyyneliin nähtyään koiran juoksevan heitä kohti. Tämä koskettava jälleennäkeminen herättää paljon tunteita internetissä.  

Katso video tästä:

https://www.facebook.com/watch/?v=982476945507750

Aivan mahtavaa, että koira löysi takaisin perheensä luokse!

Jaetaan tätä tarinaa kaikille eläinystäville!