Hevonen oli surun murtama varsansa kuoltua – katso nyt, kun se tapasi orvoksi jääneen pienokaisen

Queen Uniek niminen tamma oli surun murtama, kun se menetti tiineenä ollessaan syntymättömän varsansa. Hevosen omistaja tiesi, että hänen oli tehtävä jotain tamman hyväksi, ja hän keksi nopeasti ainoan oikean ratkaisun.

Myös eläinmaailmassa äidit haluavat vain parasta pienokaisilleen ja ovat valmiita tekemään isojakin uhrauksia oman jälkikasvunsa eteen.

Valitettavasti raskaus tai tiineysaika ei kuitenkaan aina suju ongelmitta ja samanlaisia ongelmia voi tulla vastaan sekä ihmisten että eläinten maailmassa.

Alankomaissa asuva tamma nimeltä Queen Uniek sai kokea tämän omakohtaisesti, kun se oli tullut tiineeksi ja odotti ensimmäistä varsaansa. Jo heti synnytyksen alkaessa hevonen kuitenkin osoitti käytöksellään, että jokin oli pielessä.

Tamma oli levoton alusta lähtien ja huohotti kulkien samalla epämääräisesti ympäri pilttuutaan.

Sen omistaja Yvonne seisoi tamman vierellä ja yritti epätoivoisesti pitää hevosta rauhallisena.

Varsa ei hengittänyt

Reilua tuntia myöhemmin pieni varsa oli syntynyt, mutta paikalla ollut eläinlääkäri saattoi heti nähdä, ettei se hengittänyt.

He yrittivät tehdä kaikkensa saadakseen pienen varsan virkoamaan, mutta valitettavasti mitään ei ollut tehtävissä. Pienokainen oli eloton.

Yvonne jäi vaikean synnytyksen jälkeen pitämään seuraa Uniek-hevoselle, joka oli selvästi edelleen stressaantunut ja ahdistunut tapauksesta.

Murtunut tamma vain nuoli lattialla makaavaa elotonta varsaa ja yritti epätoivoisesti saada tätä reagoimaan, mutta mikään ei auttanut. Varsa oli kuollut.

Kuolleena syntynyt varsa vietiin lopulta pois tallista ja Yvonne jäi pitämään seuraa hevoselleen. Hän tiesi rakkaan tammansa olevan surun murtama sekä tuskissa, mutta onneksi hetkeä myöhemmin he saivat hyviä uutisia.

Soitto orvoksi jääneestä varsasta

Eräs Yvonnen ystävä soitti naiselle ja kertoi, että heillä oli valitettavan tragedian myötä orvoksi jäänyt varsa.

Yvonne ei tiennyt miten Uniek ottaisi vastaan toisen hevosen varsan, sillä joissain tapauksissa tammat saattavat hylkiä muiden varsoja, mutta toisaalta parhaassa tapauksessa se voisi koitua eläimen pelastukseksi.

Nopean neuvottelun jälkeen ystävät pakkasivat orpovarsan auton kyytiin ja kuljettivat sen Yvonnen maatilalle.

Yvonne halusi nähdä ottaisi Uniek varsan omakseen. Niitä yhdisti menetyksen tuska, sillä Uniek oli juuri menettänyt oman varsansa ja tuo pieni varsa taas emänsä.

Kohtaaminen sulatti sydämet

Tallin henkilökunta oli toiveikas, kun Yvonne hitaasti mutta varmasti toi pienen varsan tapaamaan paikalla olevaa Uniekia.

Kaksikon ensimmäinen kohtaaminen osoittautui tilanteeksi, joka sai kaikki liikuttumaan kyyneliin.

Uniek nuuhkaisi varsaa ja varsa toisti saman isolle tammalle. Uniek ilahtui ja teki nopeasti pienen tanssin aivan kuin ilmaistakseen olevansa iloinen nähdessään pienen varsan. Se oli heti hyväksynyt varsan omakseen.

– Se oli todella erityinen hetki. En osannut uskoa, että tämä toimisi. Se kertoi meille heti, että Uniek oli hyväksynyt Rising Starin (varsan nimi), Yvonne kertoo The Dodo -sivustolle.

Hästen Uniek
Kuva: Youtube, The Dodo

Vain muutamaa päivää ensikohtaamisen jälkeen Uniek oli ottanut jo luontevasti itselleen roolin tuon pienen varsan emona ja oli hyvin suojelevainen tätä kohtaan.

Tamma ei jättänyt pienokaista yksin hetkeksikään. Mihin ikinä pienokainen kulki, Uniek seurasi perässä valppaana ja suojelevaisena.

Katso koskettava video kaksikon tapaamisesta tästä: