17 suloista kuvaa iloisista koirista – saavat sinut takuulla hymyilemään

Koirat ovat todella uskomattomia otuksia. Ne ovat olleet ihmisten uskollisimpia ystäviä jo vuosisatojen ajan. Huolenpitoa ja kumppanuutta vastaan ne tarjoavat meille pyyteetöntä rakakutta.

Koiran omistaminen on kuitenkin myös suuri vastuu. Etenkin, jos kyse on ensimmäisestä lemmikistäsi. Tämä on vielä enemmän totta, kun koira on pieni pentu, jolle pitää vielä opettaa kaikki elämästä.

Toisaalta pentuihin liittyy myös etuja, kuten se, että ne ovat aivan uskomattoman suloisia ja hauskoja!

Pennut ovat täynnä energiaa, jonka ne mielellään jakavat kaikkien ympärillään olevien ihmisten sekä eläinten kanssa.

Nyt koronapandemian aikana monet ihmiset ovat harkinneet, tai jopa hankkineet uusia nelijalkaisia perheenjäseniä. Tästä johtuen onkin tärkeää kerrata muutamia perusasioita ensimmäisen lemmikin hankintaa varten.

– Kun otat lemmikin, olet tehnyt valinnan huolehtia siitä koko sen elämän ajan. Jos otat pennun, sinun on ymmärrettävä, että se on vastuullasi seuraavat 12-15 vuotta. Tiedätkö varmasti esimerkiksi jo tulevat työvuorosi? Sillä pentu tarvitsee aluksi paljon seuraa, huomiota sekä liikuntaa. Mikäli teet päivätöitä ja kuvittelet koirasi vain lepäävän tuon ajan, olet väärässä. Se on aivan liian pitkä aika eläimelle olla yksin kotona. Siksi on tärkeä keksiä parempia ratkaisuja lemmikin hoitoa varten ajalle, jonka et ole kotona, toteaa Carina Olsson ruotsalaisesta Hundar utan hem -järjestöstä.

Koirat ovat kuitenkin mahtavia eläimiä ja tässä on kerättynä 17 kuvaa, jotka todella todistavat sen!

Vastustamattoman hurmaava!

Oemotståndlig! ??

Posted by Newsner Djur on Friday, September 11, 2020

Ylpeä emo!

Stolt mor! ❤️❤️

Posted by Newsner Djur on Saturday, September 12, 2020

Tuo hymy saa kenen vain päivän muuttumaan paremmaksi!

Det här leendet gjorde min dag! ❤️

Posted by Newsner Djur on Sunday, September 6, 2020

Sano hei Everstille, jolla on edessään ura poliisikoirana!

Idag är han människans bästa vän men inom en snar framtid också bovarnas värsta fiende. Säg hej till Översten som satsar på en karriär som polishund. Så söt!?❤️Källa: Hundförarna Väst

Posted by Newsner Djur on Friday, August 28, 2020

Nämä kolme suloista palleroa ovat parhaita ystävyksiä

De här tre raringarna är bästa vänner ???

Posted by Newsner Djur on Tuesday, August 25, 2020

Anna äidille suukko

Puss till mamma ❤️

Posted by Newsner Djur on Sunday, August 23, 2020

Ystävyys kestää läpi vuosien

Fortfarande bästa kompisar ❤️

Posted by Newsner Djur on Thursday, August 20, 2020

Pieni kultainennoutaja nauttimassa kauniista ulkoilmasta

En liten Golden Retriver som njuter av en härlig dag utomhus! ?❤️❤️

Posted by Newsner Djur on Saturday, August 15, 2020

Ylpeä äiti!

Stolt mamma! ?

Posted by Newsner Djur on Tuesday, August 11, 2020

Tämä on jo melkein liian suloista… ?❤️

Det här är bara för mycket… ?❤️

Posted by Newsner Djur on Sunday, August 9, 2020

Koiran ja ihmisen välinen rakkaus on jotain mittaamattoman arvokasta ❤️

Kärleken mellan människa och djur går inte att jämföra med någonting annat ❤️

Posted by Newsner Djur on Monday, August 3, 2020

Miten suloista ja pieni vapaamatkustaja selässä! ?

Gulligt med fripassagerare! ??

Posted by Newsner Djur on Tuesday, July 28, 2020

Pentu löysi itselleen suloisen pienen ystävän!

❤️❤️

Posted by Newsner Djur on Friday, July 24, 2020

Tämä on ehkä suloisinta, mitä olen vielä nähnyt ?

Måste vara det sötaste jag sett idag ?

Posted by Newsner Djur on Saturday, July 4, 2020

Tämä kukka on kaikille eläintenystäville

Ha en underbar helg! Den här blomman är till dig som tycker om djur ??

Posted by Newsner Djur on Saturday, May 23, 2020

”Äitii, voidaanko me leikkiä noutamista?” ❤️☺️?

"Snälla mamma, kan vi inte leka apport?" ❤️☺️?

Posted by Newsner Djur on Thursday, May 21, 2020

Halusin vain toivottaa sinulle mukavaa päivää ❤️

God morgon ❤️

Posted by Newsner Djur on Sunday, April 19, 2020

Ole hyvä ja jaa tätä, jos sinäkin rakastat koiria!

 

Lue lisää aiheesta...