Kuva: All Over Press / Jarno Kuusinen

Mikko Koivu meni naimisiin kaikessa hiljaisuudessa

Ex-jääkiekkoilija Mikko Koivu jakoi yllättävän paljastuksen ollessaan podcast -vieraana yhdysvaltalaisessa ohjelmassa, joka on keskittynyt hänen entisen NHL-seuransa Minnesota Wildin asioihin.

Ex-jääkiekkoilija Mikko Koivu pelasi menestyksekkään uran niin kotimaassa, maajoukkueessa kuin NHL:ssäkin yltäen lopulta yhdeksi harvoista suomalaispelaajista, joka on koskaan nostettu seuransa kapteeniksi.

Koivu pelasi ison osan urastaan Minnesota Wild -seurassa, jonka taivalta seuraavan Wild on 7th –podcastin vieraana hän oli maanantaina 21. lokakuuta ilmestyneessä jaksossa.

Haastattelussa Koivu kertoo elämästään Suomessa sekä yhteisestä harrastuksestaan lastensa kanssa. Koivu kertoo valmentavansa nykyisin lastensa jääkiekkojoukkueita.

– Elämä on hyvää. Asun Turussa Suomessa, vanhassa kotikaupungissani, Koivu kuvailee elämäänsä.

Mikko Koivu meni naimisiin

Koivu kertoo haastattelussa aloittaneensa työt myös suomalaisen jääkiekon parissa isommassa roolissa ja olevansa innoissaan myös siitä. Kun juontajat kysyvät mieheltä, mikä hänet tuo Yhdysvaltoihin tällä kertaa, hän kuitenkin pudottaa todellisen uutispommin.

– Häät.

Mikko Koivu meni naimisiin.
Kuva: All Over Press / Jarno Kuusinen

Juontajat kertovat tietävänsä kyllä syyn, mutta haluavansa kuulla vielä tarkennuksen asiasta ja pyytävät Koivua kertomaan kenen häät.

– Omani.

Koivu kertoo maanantaina ilmestyneessä jaksossa häiden olevan edessä viikonloppuna yhdessä hänen pitkäaikaisen kumppaninssa Natalie Dillonin kanssa, joka on kotoisin Minnesotasta.

– En voi kertoa paljoa, mutta tulimme kaupunkiin tällä viikolla. Natalie on kotoisin Minnesotasta, joten hänen perheensä on tietysti täällä. Suomesta ei tule paikalle paljoa ihmisiä, mutta aiomme varmaan juhlia siellä ensi kesänä, Koivu kuvailee.

Yleisesti Koivu kertoo olevansa innoissaan asiasta, sillä häät ja niihin liittyvä kulttuuri ovat Yhdysvalloissa varsin erilaisia kuin koti-Suomessa. Heidänkin häänsä olivat koko viikonlopun kestävä ohjelmanumero aina perjantaista sunnuntaihin.

– On tietysti hauskaa perheeni kannalta tuoda molempien meidän perheet yhtään. Täällä häät ovat vähän erilaisia kuin meillä kotona, mutta minusta se on kivaa, kun juhlitaan koko viikonloppu.

Koivun tuore vaimo, Natalie Dillon, on sosiaalisen median vaikuttaja, joka kuvailee itseään profiilissaan elämäntapavalmentajaksi sekä juontajaksi. Pariskunta ei ole puhunut suhteestaan paljoa julkisuudessa, mutta Dillonin sometileiltä löytyy paljon päivityksiä sekä sisältöä myös Suomesta.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

Jos upotus ei näy, katso se tästä.

Eroriita otsikoissa

Mikko Koivun ja hänen ex-vaimonsa Helena Koivun välinen eroriita on saanut Suomessa paljon julkisuutta viime vuosien aikana. Koivujen avioero laitettiin vireille vuonna 2020, mutta siinä on riittänyt vääntöä sekä uusia käänteitä näihin päiviin saakka.

Ex-pariskunnan avioeroa on puitu oikeudessa niin Suomessa kuin Yhdysvalloissakin, jossa Helena Koivu koki viimeksi lokakuun 14. päivänä jälleen katkeran tappion.

Helena Koivu oli vaatinut valituksessaan, että oikeuden olisi avioerossa pitänyt noudattaa avioehdon suhteen Minnesotan lakia, mutta oikeus päätti yksimielisesti, että tapauksessa sovelletaan Suomen lakia.

Kiistan tässä osassa oli kyse avioehdosta, jonka pariskunta oli allekirjoittanut vuonna 2014. Ehdossa sovittiin, että mikäli ero tulee, siihen pätisi Suomen laki.

Mikko Koivu, Helena Koivu
Mikko ja Helena Koivu kuvattuna yhdessä vuonna 2017. Kuva: All Over Press

Koivujen avioero laitettiin vireille Minnesotassa 2020 ja sen jälkeen asiaa on puitu niin yksityisessä kuin yleisessäkin oikeudessa. Erossa on tullut kiistaa muun muassa siitä, kuinka paljon Mikko Koivun pitäisi maksaa Helenalle.

Nyt tuoreimman päätöksen mukaan Helena on hovioikeuden mielestä saanut jo ansaitsemansa rahat, vaikka tämä itse oli eri mieltä siitä, ovatko nyt saadut maksut osa erossa sovittua miljoonan euron summaa.