Kuva:

ES: Pia Nykänen paljastaa, miten Matti muuttui alkoholin myötä

Matti Nykäsen leski, Pia Nykänen, on avannut sydämensä Etelä-Saimaan haastattelussa, jossa hän kertoo avoimesti elämästään Matti Nykäsen rinnalla. Pia muistelee suhdetta, joka alkoi nopeasti, mutta jonka varjopuolina olivat myös alkoholin tuomat haasteet.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Pia nykänen Matti Nykäsen hautajaisssa.
Kuva: All Over Press / Juha Metso

Haastattelussa Pia kertoo, että oli jo 19-vuotiaana uhitellut, että hän vielä jonain päivänä saisi Matin itselleen. Se todella kävi toteen, kun Pia ja Matti rakastuivat kuin salamaniskusta Matin keikalla Joutsenossa elokuussa 2013.

– Sainhan mie hänet vähän rauhoittumaan, mutta ei sellaista ADHD:ta kokonaan pystynyt rauhoittamaan, Pia kertoo.

Alkoholista tuli este onnelle

Vaikka mäkihyppylegenda oli Pia mukaan herkkä ja välittävä, alkoholi muutti mäkihyppylegendan täysin. Hän kuvailee, kuinka Matin juomaputket saattoivat kestää jopa viikon, mikä teki arjesta raskasta.

– Ei ollut kiva tulla töistä kotiin ja katsoa, kun toinen on jo räkä poskella.

Alkoholiin liittyvät riidat olivat osa pariskunnan arkea, ja Pia kertoo, että Matti suuttui joka kerta, kun hän yritti ottaa asian puheeksi.

Matin äkillinen kuolema

Matin äkillinen kuolema helmikuussa 2019 tuli täytenä järkytyksenä hänen läheisilleen. Pia löysi Matin menehtyneenä kotona, ja tapaus jätti pysyvät arvet. Pia kertoo, kuinka tapahtuma vei häneltä työkyvyn vuodeksi.

Matti menehtyi haimatulehdukseen 55-vuotiaana, ja alkoholi näytteli suurta roolia hänen ennenaikaisessa kuolemassaan.

Nykyään Pia asuu kahden aikuisen poikansa, koiransa ja kahden undulaattinsa kanssa. Uuttaa parisuhdetta ei tällä hetkellä ole kiikarissa.

– Kaipa se vielä tulee, jos on tullakseen. Tiedä häntä. Nyt on hyvä näin, Pia toteaa.

Jaa tämä artikkeli, jos se oli sinusta kiinnostava!

 

Lue lisää aiheesta...