Kuva: GoFundMe

Äiti tappoi kolme lastaan – nyt aviomies puolustaa häntä

Koko Yhdysvallat järkyttyi 23.1.2023 Massachusettsin osavaltion Clancyn perheen murhenäytelmästä, jollaista ei voisi kuvitellakaan.

Perheen isä Patrick Clancy oli lähtenyt ostoksille jättäen vaimonsa ja perheen kolme lasta kotiin. Kun hän palasi takaisin, häntä odotti katastrofi. Hänen vaimonsa ja kolmen pienen lapsen; Coran, Dawsonin ja Callanin äiti, oli tehnyt jotain hirvittävää.

Kun Patrick ajoi perheen pihatielle, hän löysi vaimonsa puutarhasta pahasti haavoittuneena. Hän oli viiltänyt ranteensa ja kurkkunsa auki ennen kuin hyppäsi pariskunnan kodin yläkerran ikkunasta. Nainen oli edelleen elossa, ja selviäisi vammoistaan.

Ennen itsemurhayritystään vaimo oli kuristanut pariskunnan kolme lasta kuoliaaksi jumppakuminauhalla. Vanhemmat lapset löytyivät paikan päältä kuolleina. Kahdeksan kuukauden ikäinen Callan kuoli kolme päivää myöhemmin sairaalassa.

Äiti pidätettiin ja hän on halvaantunut vyötäröstä alaspäin. Hän ei pidä itseään syyllisenä rikokseen. Naisen puolustus on vedonnut siihen, että tragedia olisi ”mielenterveysongelmien tulos”. Asiasta on uutisoinut muun muassa People-lehti.

Nainen on kärsinyt vakavasta masennuksesta parin kolmannen lapsen syntymän jälkeen vuonna 2022. Hänelle määrättiin vahva lääkitys. Hän ja hänen puolustuksensa uskovat, että sillä oli vaikutus hirmutekoon. Hän pääsi muutama viikko murhien jälkeen psykiatriseen sairaalaan, mutta hänet lähetettiin pois muutamien päivien jälkeen.

”En nainut hirviötä”

Patrick Clancy on kommentoinut uudessa The New Yorkerin haastattelussa, ettei allekirjoita syyttäjän arviota naisesta. Mies on aiemmin pyytänyt, että ihmiset antaisivat naiselle anteeksi.

– En nainut hirviötä. Menin naimisiin ihmisen kanssa, joka sairastui, hän kommentoi lehdelle.  

Clancy jatkaa, että nainen ikävöi lapsiaan, eikä tämä enää kuulosta hänen vaimoltaan.

– Hän ikävöi lapsiaan. Ymmärrän, että se voi kuulostaa jonkun mielestä hullulta, mutta se on totuus.

Naisen oikeudenkäynnille ei ole vielä määrätty käsittelypäivää.

Miten järjetön tragedia…

LUE LISÄÄ:

 

Lue lisää aiheesta...