Aku Hirviniemi palaa lavalle suuren kysynnän vuoksi

Röykkä Resortin toimitusjohtaja Jari Pitkälä kommentoi Newsnerille ajatuksiaan siitä, että Aku Hirviniemi esiintyy heidän tapahtumassaan.

Aku Hirviniemi, 40, joutui aika tarkalleen vuosi sitten skandaalin keskelle. Seiska paljasti lokakuussa 2023, että näyttelijäkoomikko oli lähetellyt lukuisille naisille epätoivottuja härskejä seksiviestejä sekä paljastavia kuvia itsestään. Osa oli kuviossa mukana, mutta iso osa koki Hirviniemen toiminnan häiritsevänä ja ahdistavana.

Uutisointi oli pitkään Seiskan varassa, kunnes muu media seurasi perässä. Uhreja ja tapauksia löytyi lisää ja lisää. Hirviniemi oli aluksi kiistänyt kaiken Seiskalle ”ihan höpö-höpö -hommana”. Hän taipui pyytämään marraskuussa anteeksi, mutta veisteli heti seuraavana päivänä kohusta vitsiä keikallaan.

Huumori ei todella naurattanut kaikkia. Hirviniemi pyysi uudestaan anteeksi, perui itse työkeikkojaan ja jäi sairauslomalle. Keikkapaikat olivat alkaneet perua hänen esiintymisiään jo aiemmin. Hirviniemi menetti myös pääroolin teatteriesityksessä, erosi itse tuotantoyhtiönsä hallituksesta ja hänet hyllytettiin kaavailluista televisio- ja elokuvaosista.

Myös Hirviniemen Instagram-tili katosi. Tarina ei kerro, poistiko hän sen itse, vai sulkiko Instagram sen. Mikäli ihminen on saanut tuomion seksuaalirikoksista, Instagram voi poistaa tilin. Hirviniemi on tuomittu kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta jo ennen kohua. Hänet jätettiin kuitenkin tuomitsematta rangaistukseen teon vähäisyyden vuoksi.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Aku Hirviniemi on vältellyt julkisuutta kohun jälkeen. Timo Korhonen / All Over Press

Hirviniemi on kertonut hakeneensa ammattiapua ja sitoutuneensa hoitoon. Hän katosi julkisuudesta täydellisesti kuukausiksi ja kuukausiksi. Nyt hän on kuitenkin tekemässä vuosi skandaalin jälkeen paluuta keikkalavoille.

Asiakkaat kyselivät keikkaa

Röykkä Resort Nurmijärvellä on ilmoittanut, että Aku Hirviniemi esiintyy komediaillassa Metsäklubilla kahtena iltana marraskuussa 8. ja 9. päivä.

Teemana on ”Tutut hahmot bäk!” Mainoksessa on Hirviniemen sketsihahmot rakennusmestari Timo Harjakainen, pastori Usko Eevertti Luttinen sekä leipova leskirouva Marja Tyrni.

– Tule ja naura itsesi tärviölle, mainoksessa lukee.

Kyseessä on paitsi Hirviniemen ensimmäiset paluukeikat, myös matkailuyrityksen ensimmäiset tapahtumat. Toimitusjohtaja Jari Pitkälä kertoo Newsnerille, että Hirviniemen kumpikin keikka myydään todennäköisesti loppuun. Liput ovat menneet kuin kuumille kivillä, vaikka ne ovat olleet vain vuorokauden myynnissä.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Sonja Kailassaari, Aku Hirviniemi
Aku Hirviniemi lähetteli törkyviestejään ollessaan yhdessä puolisonsa Sonja Kailassaaren kanssa. Kuva: All Over Press

– Toinen keikka on melkein loppuunmyyty ja toisestakin liput ovat hyvää vauhtia hupenemassa. Näyttää todellakin kyllä siltä, että täyteen myydään. Tosi iloinen mieli.

Pitkälä ei kommentoi millään lailla Hirviniemen törkyviestikohua. Hänen mukaansa kyseessä on Hirviniemen oma yksityisasia. Röykkä Resort tekee työtään asiakkaiden lähtökulmasta. Myös Hirviniemen komediailtojen suhteen.

– Asiakkaat ovat kyselleet, milloin Aku on tulossa keikalle, niin tällainen sitten järjestyy.

Tapahtuma on saanut paljon valtakunnallista julkisuutta. Hirviniemen paluusta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat. Pitkälä sanoo Newsnerille, ettei ollut ajatellut ollenkaan Hirviniemen keikkojen saamaa mahdollista mediahuomiota.

– Olen ajatellut asiaa vain siitä kulmasta, mitä meidän asiakkaamme haluavat. Täällä on paljon pikkujouluja, häätilaisuuksia ja muuta. Siellä on Samuli Edelmannia, Aku Hirviniemeä ja monenlaisia muita rakastettuja hahmoja.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Röykkö Resort toimi aikanaan sairaalana. Kuva vuodelta 2017. Kuva: Skheikkinen / Wikimedia Commons

Hirviniemi pysyy hiljaa

Samuli Edelmann esiintyy Metsäklubilla neljä kertaa. Myös ne ovat lähes loppuunmyytyjä. Röykkä Resort on 120 vuotta vanha jugendlinna, joka toimi ensin tuberkuloosisairaalana 30 vuotta ja sen jälkeen 40 vuotta mielisairaalana.

Yrittäjät hankkivat sen itselleen kaksi vuotta sitten. Nyt he ovat saaneet Metsäklubin tapahtumapaikan remontoitua. Yrityksessä on yhtenä osakkaana myös näyttelijä Jasper Pääkkönen.

Aku Hirviniemen tapahtuma on kielletty alaikäisiltä. Peruslippu maksaa 45 euroa ja VIP-lippu 65 euroa.

Hirviniemi ei ole itse kommentoinut Facebook-tilillään tulevia keikkoja mitenkään. Hänen edellinen julkaisu on vuoden 2023 pikkujoulukeikan jälkeen julkaistu anteeksipyyntö ja ilmoitus sairauslomalle jäämisestä.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.

 

Lue lisää aiheesta...