Kuva: Shutterstock

Jared Leto otti katumuusikon kanssaan lavalle Helsingissä

Helsingin keskustassa tuttu näky, katusoittaja John Westmoreland, 38, koki ikimuistoisen yllätyksen, kun hän pääsi tiistaina esiintymään maailmankuulun Thirty Seconds to Mars -yhtyeen keikalle Helsingin jäähallissa.

Tilanne sai alkunsa täysin odottamattomasta kohtaamisesta. Asiasta on uutisoinut muun muassa Helsingin Sanomat.

Westmoreland soitti tapansa mukaan Esplanadin puistossa, kun häntä lähestyi mies, joka esittäytyi yhtyeen manageriksi. Manageri kertoi, että Thirty Seconds to Mars esiintyisi samana iltana Helsingin jäähallissa, ja kysyi Westmorelandilta, haluaisiko tämä tulla mukaan keikalle. Katusoittaja, joka ei ollut koskaan kuullut yhtyeestä, ei ollut alkuun varma, mistä oli kyse.

– En tunnistanut yhtyettä, mutta lupasin katsoa, pystynkö tulemaan, Westmoreland kertoo HS:lle.

Hän alkoi etsiä tietoa bändistä ja yllättyi.

– Okei, näyttää aika suositulta bändiltä, aika paljon seuraajiakin, ajattelin. Ja tuo yksi tyyppi näyttää aika paljon näyttelijä Jared Letolta, Westmoreland kertaa HS:lle.

Myöhemmin samana päivänä tämä ”tyyppi”, eli itse Jared Leto, asteli Esplanadin puistoon kuuntelemaan Westmorelandin soittoa. Leton vetämä Thirty Seconds to Mars tunnetaan ympäri maailman, ja hän on myös voittanut Oscar-palkinnon näyttelijänä.

Leto oli vaikuttunut Westmorelandin soitosta ja pysähtyi juttelemaan hänen kanssaan.

Juttu jatkuu upotuksen jälkeen.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen tästä.

Illalla katusoittaja nousi Helsingin jäähallin lavalle esittämään Thirty Seconds to Marsin ikonisen hitin The Kill tuhansien katsojien edessä. Westmoreland ei ollut kuullut kappaletta ennen, mutta suoriutui loistavasti.

Seuraavana päivänä Jared Leto jakoi Instagram-tilillään videon tästä unohtumattomasta kohtaamisesta. Videolla nähdään, kuinka Leto pysähtyy kuuntelemaan Westmorelandin soittoa ja kehuu häntä avoimesti.

– Kuulostat upealta, Leto sanoo videolla.

– Kävelin Suomen kaduilla ja kuulin jonkun soittavan kitaraa. Minun oli pakko pyytää häntä soittamaan The Kill kanssamme. Loistavaa työtä, John, Leto kirjoittaa kuvan yhteydessä.

Tämä ainutlaatuinen tilanne on herättänyt runsaasti huomiota sosiaalisessa mediassa, ja Westmorelandin ura saattaa saada tästä odottamattomasta kohtaamisesta aivan uudenlaisen sysäyksen eteenpäin.

jared leto kuvattuna lontoossa 2024.
Kuva: Shutterstock