Minun ajatusmaailmassani avioliitossa on kyse rakkaudesta ja kunnioituksesta – ei siitä, kuinka paljon toisella on rahaa pankkitilillä.
Ja nykypäivänä kun monet vertailevat itseään toisiinsa sosiaalisessa mediassa voi olla ihan paikallaan muistuttaa itseään siitä, mikä oikeasti on tärkeää elämässä.
Valitettavasti maailmasta löytyy aina inhottavia ja epärehellisiä ihmisiä jokaisesta ikäluokasta, jotka eivät vain voi olla kommentoimatta toisten yksityisasioita, kuten raha-asioita tai parisuhteita.
Onko minulla mielessäni jokin tietty tapaus? Kyllä vain. Tyly kassaneiti päätti halveksia nuorta pariskuntaa, joka vain halusi katsella halvempia vihkisormuksia. Tämä tapahtui noin vuosi sitten, mutta mielestäni tarina on niin tärkeä, että se tulisi kertoa uudelleen kaikille muistutukseksi.
Sormuksen hinta, noin 100 euroa, ei ilmeisesti ollut tarpeeksi tälle myyjälle, joka päätti kutsua sitä säälittäväksi.
Kassaneiti ei ehkä olisi kuitenkaan osannut odottaa millaisen vastauksen saisi tältä morsiammelta…
Ariel McRae jakoi tarinansa Love What Matter’s -facebook sivustolla, jossa hänen tarinansa sai hyvin nopeasti yli 100 000 jakoa ja kymmeniä tuhansia kommentteja.
Näin hän kirjoitti:
Aviomieheni ei ole rikas, enkä ole minäkään.
Me taistelemme ja kaavimme kasaan rahat laskujen maksamiseksi sekä ruuan saamiseksi pöydälle. Mutta kahden vuoden seurustelun jälkeen me päätimme, ettemme halua enää odottaa.
En edes ajatellut itse sormuksia, vaan halusin vain naida parhaan ystäväni, mutta hän ei tähän suostunut. Hän säästi juuri tarpeeksi rahaa, jotta voisi ostaa samanlaiset sormukset Pandorasta. Sterling hopeaa ja timantin jäljitelmä, ollakseni tarkka.
Sellainen sormus minulla on nyt sormessani ja olen siitä todella ylpeä.
Kun olimme ostamassa sormustani, niin paikalle saapui nainen, joka oli töissä kaupassa. Hän halusi auttaa myyjää valitsemaan meille sormuksen. Hän totesi ensimmäisenä: ”Voitteko uskoa, että jotkut miehet ostavat noita vihkisormuksiksi? Miten säälittävää.”
Kun hän sanoi sen, näin kuinka mieheni kasvot valahtivat surullisiksi. Hänestä tuntui jo alunperin pahalta, sillä hänellä ei ollut varaa siihen koruun, johon olin kaupassa rakastunut ja minkä kuvia olin lisäillyt Pinterest-tililleni innolla.
Hän tunsi olonsa jo valmiiksi epäonnistujaksi kysyen minulta uudestaan ja uudestaan, että olisinko todella tyytyväinen näihin valitsemiini sormuksiin.
Hän oli niin huolissaan siitä, että tuottaisi minulle pettymyksen ja pelkäsi etten haluaisi edes mennä naimisiin hänen kanssaan halpojen sormusten takia.Nuorempi Ariel olisi repinyt tuon kuittailevan naisen pään irti. Aikuistunut Ariel kuitenkin sanoi, ”Ei se ole sormus jolla on väliä, vaan se rakkaus, joka on sormuksen ostamisen taustalla.”
Ostimme halvat sormuksemme ja lähdimme.
Uskokaa pois. Olisin mennyt naimisiin tämän miehen kanssa vaikka sormukseni olisi ollut muovinen 25 senttiä maksanut kinderyllätys. Milloin arvomaailmamme putosi niin alas, että kuvittelemme miehen voivan rakastaa naista vain silloin, jos hän ostaa tälle yli 3000 dollarin sormuksen osoittaakseen ulkopuolisille rakkautensa?
Toki ne ovat hienoja ja ajatus taustalla on ihana, enkä yritä mollata kenenkään valintoja. Mutta milloin olemme tulleet tähän pisteeseen?
Miksi materiasta on tullut rakkauden mittari?
Aviomieheni oli niin peloissaan siitä, etten haluaisi häntä, koska hänellä ei ollut varaa koruihin. Hän pelkäsi, että rakkauteni hälvenisi, koska hänellä ei ollut varaa haluamaani sormukseen.
Ympäröivä maailma sai hänet todella pelkäämään sitä, ja se on minusta surullista.
Mutta tässä minä silti olen.
Maistraatissa naimisiin mennyt puoliso, jolla on 130 dollarin sormus sormessa ja elämäni rakkaus vierelläni. En voisi olla mitenkään onnellisempi.
