IL: Pamela Tolan, 42, lapsi syntyi – pysyi vaiti asiasta koko raskauden ajan

Näyttelijä ja ohjaaja Pamela Tola paljasti punaisella matolla ohjaamansa elokuvan ensi-illassa saaneensa hiljattain lapsen.

Näyttelijä ja ohjaaja Pamela Tola paljasti tiistaina ohjaamansa Alma Life Must Be Beautiful -dokumenttielokuvan ensi-illassa synnyttäneensä vastikään neljännen lapsensa.

Tola on pysynyt raskaudestaan varsin hiljaa, mutta vahvisti asian viime kesänä MTV:n haastattelussa.

Pamela Tola
Pamela Tola / Kuva: All Over Press, Matti Matikainen

Tiistaina punaisella matolla Tola kuitenkin paljasti Iltalehdelle, että lapsi on syntynyt ja perheen elämä sujuu hyvin.

– Työ sekä perhe-elämä sujuvat hyvin yhdessä, hän sanoi punaisella matolla.

Vauva pääsi mukaan töihin

Dokumenttielokuvan päätähti Alma paljasti samassa tilaisuudessa lehdelle, että Tolan vauva oli jopa päässyt mukaan ”töihin”.

– Pamelan beibi oli eilen hengaamassa meidän kanssa, ja tehtiin haastis yhdessä, Alma paljasti IL:lle.

Tolalla on ennestään kolme muuta lasta. Vanhimmat kaksi lasta syntyivät aiemmasta avioliitosta tuottaja Pauli Waromanin kanssa. Pariskunta erosi vuonna 2011.

Tämän jälkeen Tola sai kolmannen lapsen näyttelijä Lauri Tilkasen kanssa vuonna 2014. Tilkanen ja Tola olivat naimisissa viisi vuotta, kunnes erosivat vuonna 2020.

Nuorimman lapsensa isästä Tola ei ole puhunut julkisuudessa.

Tolan lapsen syntymästä uutisoi aiemmin myös Seiska.