Näyttelijä ja MVM-kouluttaja Armi Toivanen pohtii elämänsä käännekohtaa.
Armi Toivanen pohtii Me Naiset -lehden kivuliaita asioita.
Joulukuussa 2003 Toivasen isä kuoli aivoverenvuotoon 51-vuotiaana. Toivanen oli tuolloin 23-vuotias.
– Menetin isäni täysin yllättäen, muutamassa tunnissa, suunnittelematta ja valmistautumatta. Siitä alkoi tässä hetkessä eläminen: en nähnyt toivoa enää, eikä minulla oikeastaan ole sen koommin ollut unelmia. Se oli iso kokemus, joka laskeutui minuun ja jäi pysyvästi, Toivanen kertoo.
Toivanen oli vahvasti isän tyttö, ja hän menetti tuolloin tärkeimmän tukensa ja tunteen perusturvasta.
Äiti jäi leskeksi, vanhin tytär odotti juuri esikoistaan ja Toivanen kaksoissiskonsa kanssa oli juuri muuttanut Tampereelta Helsinkiin.
– Menetys vaikutti kaikkiin meihin voimakkaasti, mutta olimme haastavissa elämäntilanteissa. Jäimme tahoillamme suremaan yksin, eikä perhettä samanlaisena ollut enää, Toivanen kuvailee.
Hiukan isän kuoleman jälkeen Toivanen pääsi Teatterikorkeakouluun, viidennellä yrittämällä. Hän pohtii, että isän kuolema näkyi hänessä nuorempana kovuutena. Koulun kulttuuriin ja harjoituksiin kuuluvat fyysinen läheisyys ja koskettaminen puistattivat häntä.
– Olen myös ollut sanoissani viiltävä ja satuttanut niillä muita. Kovuus on ollut pakokeinoni henkilökohtaisen elämäni paineista ja vastoinkäymisistä. Eri lähtökohdista olisin varmaankin näyttäytynyt aika toisenlaisena ihmisenä, Toivanen sanoo.
Näyttelijäntyön lisäksi Toivanen työskentelee MVM-kouluttajana. Hän tähdittää Skimbagirls-elokuvaa, joka saa ensi-iltansa helmikuussa.
