Me Naiset: Jyrki 69 avoimena rakastumisestaan – kaikki sai alkunsa Vain elämää -kuvauksissa

Jyrki 69 eli Jyrki Linnankivi, 53, on viime aikoina noussut otsikoihin paitsi Vain elämää -ohjelman uudelle kaudelle osallistumisensa myötä, myös huhutun suhteensa muusikko Erika Vikmaniin, 29, vuoksi.

Lue myös: Jyrki 69 jakoi paljon puhuvan viestin Erika Vikmanille – seuraajat ihastuivat: ”Meni tunteisiin ja tuli itku”

Tuoreimmassa Me Naisten numerossa hän kertoo, että oli jo ehtinyt järjestää elämänsä tasapainoiseksi ja yksinelävälle sopivaksi.

– Olin järjestänyt elämäni ja asiani niin, että minulla on kaikki, mitä tarvitsen. Olin todella tasapainossa itsekseni ja yksikseni.

Juttu jatkuu upotuksen jälkeen.

Mutta sitten alkoivat Vain elämää – kuvaukset.

Jyrki kuvaa itseään epäsosiaaliseksi, mutta kertoo ajan viettämisen muiden ihmisten kanssa yllättäneen hänet.

– Olikin aika mukavaa olla sosiaalinen – nauraa ja kokea asioita yhdessä.

Rakkaus roihahti

Vaikka Jyrki ei haastattelussa suostu nimeämään uutta sydänkäpystään, myöntää hän, että lempi roihahti ohjelman kuvauksissa.

– Koskaan ei ole liian myöhäistä rakastua! hän iloitsee ja haluaa vilpittömästi aktivoida ”kaltaisiaan, kotona viihtyviä jäbiä” palaamaan ihmisten ilmoille.

Lue myös: Seiska: Danny mustasukkaisuudesta Erika Vikmaniin ja Jyrki 69:n liittyen: ”Kyllähän Erikan täytyy…”

Erika Vikman ja Jyrki69
Kuva: Nelonen Media/Petri Aho