Intiassa leviää lasten keskuudessa uusi virus – tällainen on helposti tarttuva tomaatti-influenssa

Intiassa leviää tomaatti-influenssaksi nimetty virusperäinen tauti, The Times of India uutisoi.

Tomaatti-influenssaan kuuluu kivuliaat rakkulat. Kuva: Shutterstock

Tomaatti-influenssa leviää intialaisten lasten keskuudessa.

Virus ei ole hengenvaarallinen, mutta se on helposti tarttuva. Epidemiasta ei kuitenkaan tässä vaiheessa ole kyse.

Tunnista oireet

Oireisiin kuuluvat etenkin kivuliaat rakkulat, jotka voivat kasvaa tomaatin kokoisiksi. Rakkulat muistuttavat rakkuloita, joita on esiintynyt apinarokkoon sairastuneilla nuorilla aikuisilla.

Muita tomaatti-influenssan oireita ovat kuume, ihottuma ja nivelkipu.

The Lancet -tiedejulkaisun artikkelin mukaan taudin aiheuttaja ei ole vielä tiedossa.

Taudin epäillään kuuluvan käsi-suu-jalkatautien ryhmään, joihin esimerkiksi enterorokkokin kuuluu. Toisaalta se voisi olla esimerkiksi dengue- tai chikungunyakuumeen jälkitauti.

Tomaatti-influenssa leviää nimenomaan lasten keskuudessa. Ensimmäiset sairastuneet saivat oireita toukokuussa Keralan osavaltiossa.

Heinäkuun loppuun mennessä sairastuneita, alle 5-vuotiaita lapsia oli yli 80. Tauti on levinnyt Keralasta myös kolmeen muuhun osavaltioon, joissa sairastuneet ovat 1–9-vuotiaita.

 

Lue lisää aiheesta...