Maajusille morsian -pari törmäsi murremuuriin – myös seuraajat jakautuivat vahvasti kahtia

Kalle ja Niina varmistivat paikkansa Suomen kansan sydämissä Maajussille morsian -ohjelman viime kaudella.

Niina on myös inspiroinut ihmisiä lannistumattomalla ja positiivisella asenteellaan.

Teini-ikäisenä SM-tasolla kilpaillut muodostelmaluistelija sai 16-vuotiaana pysäyttävän diagnoosin sydänsairaudesta, jonka vuoksi rakas rakas harrastus oli lopetettava. Näin hän avaa tuntemuksiaan diagnoosin saamisesta Skatingfinlandin haastattelussa:

– Aivan järkyttävältä. Valehtelisin, jos väittäisin muuta. Aluksi en edes uskonut, että harrastus täytyy lopettaa. Sitten kun pikkuhiljaa ymmärsin, että niin todella on, maailmani romahti. Se täytyi sitten vain kasata uudestaan, uusilla rakennuspalikoilla.

LUE MYÖS: MTV: Maajusille morsian -Niina avautuu nyt vakavasta sairaudestaan – oireena jopa äkkikuolema

Hän ei kuitenkaan lannistunut kokemuksesta, vaan onnistui kääntämään sen vahvuudeksi. Hän arvelee, että vuosien kurinalaisuus ja rutiini jota luisteluharrastuksen myötä oli oppinut varmasti auttoi prosessissa.

Niina sai sydämentahdistimen 17-vuotiaana, ja sen avulla hän pystyi jatkamaan urheilua – kuitenkin välttäen lajeja, joissa oli riski, että tahdistin voisi rikkoutua.

– Harjoittelin seitsemän vuotta oikeanlaista treenaamista ja sykerajojani. Opettelin tunnistamaan, milloin rytmihäiriöt alkavat ja milloin minun täytyy höllätä.

LUE MYÖS: MTV: Maajusille morsian -Niina avautuu nyt vakavasta sairaudestaan – oireena jopa äkkikuolema

Murremuuri

Kymmenisen vuotta myöhemmin Niina haki mukaan Maajussille morsian -ohjelmaan, ja loppu onkin historiaa.

Nykyään pariskunnan yhteiseloa voi seurata heidän Instagram-tileiltään, joskin Niina päivittelee omaansa hieman aktiivisemmin kuin Kalle.

Viikonloppuna Niina jakoi kuvan Oulusta, ja kertoi pariskunnan välisestä murremuurista.

Näin hän kirjoittaa hauskasta tapahtumasta:

Iha ölövinä Oulusa. Törmättiin Kallen kanssa viime viikolla murremuuriin, kun kysyin otetaanko satikka mukaan. Ei kuulemma löytynyt satikkaa, vaan ainoastaan sontikka. No, ei mittää hättää! Onneksi Oulusa myyään palio satikoita ja tää uus melekosen upia vihiriä satikka kulukeutuu myös kottiin. Ei tartte ennää kastua Sastamalassakkaan.

LUE MYÖS: Maajussi-Kallen ja -Niinan odotettuja suunnitelmia varjostaa synkkä pilvi: ”Nyt sormet ristiin”

Mitä mieltä sinä olet – onko se sontikka vai satikka? Vai kenties sattari tai sontsa?