41-vuotias heräsi selkäkipuihin – lääkäri ymmärsi kiireellisen tilanteen nähtyään, mikä vatsassa liikkui

Raskaana olevan ihmisen kehossa tapahtuu monenlaisia ihmeellisiä asioita. Jotkut huomaavat ja tunnistavat raskauden aiemmin ja toiset vasta viikkoja sen alkamisen jälkeen.

Kaikki raskaana olleet kuitenkin tietävät, että se tuo mukanaan myös pahoinvointia, väsymystä sekä vaivoja. Puhumattakaan siitä, miten vatsa turpoaa raskauden edetessä ja lapsen kasvaessa.

Kaikista näistä ”oireista” johtuen voikin välillä tuntua lähes mahdottomalta uskoa, että joku voisi olla raskaana tietämättään asiasta mitään. Juuri niin kuitenkin tapahtui tämän naisen kohdalla, joka sai vasta synnyttäessään tietää olleensa raskaana.

41-vuotias yhdysvaltalainen Kelly Yakich heräsi kotonaan keskellä yötä kovaan vessahätään. Hän hyppäsi ylös sängystä ja juoksi vessaan, kun hän tunsi yllättäen valtavaa kipua.

– Heräsin ja tunsin, että minun piti päästä vessaan. Kiirehtiessäni vessaan minut valtasi kipujen hyökyaalto, hän kertoo itse NBC25 News -sivustolle.

Kipu oli akuuttia ja niin kovaa, että Kelly ymmärsi välittömästi jonkin olevan nyt pielessä. Hän päätti lähteä sairaalaan selvittääkseen, mistä oli kyse.

Kuva: YouTube / ONE STORYES NEWS

Luuli olevansa täysin terve

Omien tietojensa perusteella Kelly oli täysin terve. Hänellä ei ollut ollut mitään oireita, vaivoja tai muuta viime aikoina, joka olisi voinut aiheuttaa tällaiset kivut.

Viimeinen mielessä käynyt etäinen vaihtoehto oli raskaus, mutta Kelly ohitti sen ilman suurempaa ajatusta välittömästi. Hän käytti ehkäisyä, eikä mikään ollut viitannut siihen, että hän voisi olla raskaana.

Eihän?

Ultrakuva paljasti totuuden

Sairaalaan saavuttuaan lääkärit halusivat ottaa heti ensimmäisten testien jälkeen ultrakuvan Kellyn vatsasta nähdäkseen, mikä kivut aiheutti.

Silloin he tekivät naisen vatsasta löydön, joka jätti kaikki sanattomiksi.

Kelly oli yhdeksännellä kuulla raskaana täysin tietämättään. Sille oli myös syy, sillä vauva oli kasvanut oudossa paikassa hänen kylkiluidensa alla lähellä Kellyn selkärankaa.

– He ottivat ultrakuvat minusta ja silloin lääkäri meni hiljaiseksi. Hän sanoi: ’Noh, siellä on vauva.’ Olin täysin shokissa. Poloinen mieheni oli aivan yhtä järkyttynyt ja yllättynyt, Kelly kertoi Business Insider -sivustolle.

Lääkärit tarttuivat toimeen välittömästi ja vain tuntia myöhemmin Kelly synnytti poikavauvan.

Yöllä alkaneista järkyttävistä vatsakivuista oli kulunut vain tunteja ja nyt Kellyllä oli edessään vastasyntynyt lapsi, jonka olemassaolosta hän ei ollut tiennyt vielä nukkumaan mennessään mitään.

Kuva: YouTube / ONE STORYES NEWS

Terveenä syntynyt ja koko perheen yllättänyt poikavauva sai myöhemmin nimekseen Gunnar.

Ehkäisypistosta käyttäneen Kellyn raskaus oli lääkäreiden mukaan harvinainen, muttei kuitenkaan ennen kuulumaton. Sen oireisiin kuuluu myös monilla kuukautisten katoaminen, joten Kelly ei ollut osannut epäillä mitään raskauden alkaessa.