Kuolemansairas mies taisteli pysyäkseen elossa – halusi löytää koiralleen rakastavan kodin

Kun John Weston sai murskaavan tiedon, että hänellä oli enää kuusi kuukautta elinaikaa jäljellä ehdotti hänen naapurinsa jotakin, joka mullisti hänen loppuelämänsä.

Kun John sai tietää ´ALS-tautinsa edenneen pitkälle, ehdotti hänen eläinsuojelujärjestössä työskenelevä naapurinsa hänelle koiran hankkimista.

John tykästyi heti ideaan, eikä aikaakaan kun Pawpaw muutti asumaan miehen luokse.

Pawpaw oli paitsi täydellinen ystävä Johnille, myös todennäköisesti syy sille, että John eli lääkärien ennustaman puolen vuoden sijaan kokonaiset kolme ja puoli vuotta.

Erottamattomat

Johnista Pawpawista tuli erottamattomat. Siitäkin huolimatta Johnia painoi eräs huoli. Hän oli huonossa kunnossa ja tiesi, ettei hänellä enää ollut paljoa elinaikaa. Mitä hänen rakkaalle koiralleen kävisi, kun hän itse kuolisi?

Naapurin Sherri, joka alun perin oli ehdottanut koiraa Johnille, lupasi etsiä Pawpawille rakastavan kodin Johnin poistutta.

Johnille oli kuitenkin ensisijaisen tärkeää, että Pawpaw pääsisi täydelliseen kotiin.

Niinpä John pääsi itse mukaan videolle, jossa Pawpawlle etsittiin uutta kotia.

– Etsin sille kotia, jossa sitä rakastetaan yhtä paljon kuin minä olen rakastanut sitä… ja rakastan. Ja joita se voi rakastaa takaisin, koska sellainen se on, John kertoo videolla.

Bernie Knobbe ja Tim Belavich jotka olivat tarjonneet kodin jo kolmelle koiraseniorille kuulivat Pawpawista ja olivat heti kiinnostuneita.

”Kaikki itkivät”

John huomasi heti, että Pawpawn ja Bernien kohtaamisessa oli jotain erityistä. Tuntui, että heidän välillään oli välitöntä vetovoimaa ja John päätti, että Pawpaw muuttaisi Bernielle ja Timille.

John makasi sängyssään happinaamari kasvoillan, kun Bernie leikki huoneessa Pawpawn kanssa.

– John laski kätensä käsivarrelleni ja sanoi ”Olet hyvä poika, tämä tulee menemään hyvin”, Bernie kertoo ja lisää:

– Se oli tunteikasta. Kaikki huoneessaolijat itkivät.

Why does Pawpaw have to eat standing up!? Watch his loving dad demonstrate!

Adopted two years ago, Pawpaw has developed a condition in which one solution is to eat in a standing up position. Twice a day, Bernie & Tim lovingly place Pawpaw in a Bailey Chair which allows the food to get into the stomach by way of gravity. How did this happen? Bernie said Pawpaw started getting lethargic last year, he was throwing up and having accidents. He developed sepsis and his temperature spiked. After many visits to the vet, they realized his swallowing muscles in his throat were damaged and diagnosed him with MEGAESOPHAGUS, an enlargement of the esophagus– a muscular tube connecting the throat to the stomach — with a decreased to absent motility. Esophageal motility is required for moving food and liquid down to the stomach. They had a Bailey Chair bulit to fit to his body dimensions. Bernie said, "He learned how and we taught him to back up into the chair within 2-3 days after we got it, he was a quick study. He also quickly figured out to jump up in a sitting position once backed in so we can close the table which serves as a place for him to place his front paws like leaning on a bar at Happy Hour. Once in the chair, he takes 3-4 minutes to consume the full can of food. Then we entertain him for 1-2 minutes until he burps, and usually he belches as well, then he can come out of his chair similar to a baby who gets burped. Sometimes we sing to him, or I tell him the story of how we first met, relive our drive together here from his home in SF to our home in LA, etc. He gained his weight and strength back and has been very healthy and mobile ever since. He acts like a senior old soul at times, being 16 years old, and at other times he acts like a young 2 year old puppy. He naps and sleeps like a senior dog, but when awake, keeps up really well with our other 2 rescues, ages 7 and 8.We hope John is watching over Paw Paw and us and is happy with how we are caring for him and how he has settled in here in LA since we adopted him in April, 2019."Pawpaw was featured on The Dodo's Soulmates series when his first Muttville dad passed away. If you haven't seen the story of how Pawpaw was so loved by John, then Bernie & Tim, please watch! https://www.facebook.com/1660569714024008/videos/1252270268268355

Posted by Muttville Senior Dog Rescue on Saturday, January 23, 2021

Kolme päivää sen jälkeen, kun John oli kertonut Sherrille Bernien oleva täydellinen Pawpawlle, hän nukkui pois. Sherri uskoo hänen sinnitelleen kunnes hänen rakkaalle koiralleen löytyi rakastava koti.

Viimeiset terveiset

Järjestö jossa Sherri työskenteli, Muttville Senior Dog Rescue lähetti vielä viimeiset terveiset Johnille.

– John, tulemme ikävöimään sinua. Kuten myös Pawpaw. Yhdestä asiasta voi kuitenkin olla varma. Pawpaw on rakastettu.

Nykyään PawPaw on 16-vuotias ja asuu Bernien ja Timin ja kahden toisen heidän pelastamansa seniorikoiran kanssa.

– Toivomme, että John katselee meitä pilvenreunalta ja on tyytyväinen Pawpawlle antamastamme huomiosta ja siitä miten se on astettunut tänne Los Angelesiin kanssamme sen jälken kun adoiptoimme hänet huhtikuussa vuonna 2019, kertoo Pawpawsn uusi perhe.

PawPaw's bittersweet and happy new beginning…

Before John passed away, he made sure of one thing – that his dog Pawpaw would be loved.

Posted by Muttville Senior Dog Rescue on Monday, April 8, 2019

Ah, niin paljon rakkautta! Ihanaa, että John sai Pawpawn ansiosta monta elinvuotta lisää, ja onneksi Pawpawn viimeisille vuosille löyty rakastava koti.

Jaa tämä sydäntälämmittävä tapaus myös ystävillesi!