Äiti synnytti itseään kaksi vuotta nuoremman vauvan – lapsi oli syntyessään jo 27-vuotias

Lapsen saamisen mahdollisuudet ovat meillä ihmisillä rajalliset, eikä se ole asia, mitä pitäisi ottaa itsestäänselvyytenä. On olemassa lukuisia yksittäisiä tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, kuka voi saada lapsen ja kuka ei. Terveys, geenit sekä kumppani ovat vain yksiä esimerkkejä.

Kaikille se ei ole edes mahdollista luonnollisin keinoin, jolloin heidän on käännyttävä vaihtoehtoisten apujen puoleen – vaikka ne voisivat vaikuttaa miten pelottavilta.

Siinä missä jotkut lapsettomuudesta kärsivät vanhemmat adoptoivat tai käyvät läpi keinohedelmöityksen, niin toisia taas pelottaa pelkkä ajatuskin jonkun muun lapsen kantamisesta. Ajattele nyt, että tuo hedelmöitetty sikiö sisälläsi olisi 27 vuotta vanha. Niin tapahtui nimittäin yhdysvaltalaisen Tina Gibsonin kohdalla – kahdesti.

Tina Gibson on itse 29-vuotias ja työskentelee opettajana Knoxvillessä Yhdysvalloissa. Tina ja hänen aviomiehensä Ben ovat haaveilleet jo vuosien ajan yhteisistä lapsista, mutta kovasta yrityksestä huolimatta he eivät onnistuneet tulemaan raskaaksi.

Adoptoivat alkion

Taisteltuaan viisi vuotta ilman menestystä lapsettomuutta vastaan pariskunta lopulta ymmärsi, etteivät he voineet saada lapsia luonnollisella tavalla. Koska he olivat kuitenkin haaveilleet perheenlisäyksestä jo niin pitkään, he pohtivat myös hedelmöityshoitoja. Kummankin suvussa oli kuitenkin periytyviä sairauksia, joten he alkoivat miettiä turvallisempia vaihtoehtoja.

Kun pari kuuli alkion adoptoimisen mahdollisuudesta, se vaikutti heti parhaalta suunnitelmalta. Tässä metodissa alkiot ovat jäädytettyinä niin kauan, kunnes ne luovutetaan lasta haluavalle parille – joka ei kuitenkaan ole biologisesti heille sukua, kertoo USA Today -sivusto.

Kyse on muualla maailmassa melko harvinaisesta, mutta etenkin Yhdysvalloissa käytetystä tavasta, jolla moni lapsettomuudesta kärsinyt pariskunta on hankkinut itselleen lapsen.

Alkio oli jäädytetty vuonna 1992

Tina ja Ben saivat lopulta järjestelmän kautta itselleen alkiot, jotka niiden alkuperäiset vanhemmat olivat jättäneet pakastettavaksi. Tilanteen teki ainutlaatuiseksi se, että alkiot olivat olleet jäädytettyinä jo vuodesta 1992 lähtien.

Näistä hedelmöitetyistä alkioista yksi siirrettiin Tinan sisään ja hän kantoi lasta koko raskauden 9 kuukauden ajan.

Kuva: YouTube / VESA Channel

Emma Wren syntyi vuonna 2017 ollen täysin ainutlaatuinen siinä suhteessa, että oli ”syntynyt” alkiona jo vuonna 1992.

Tinan ja Benin perhe sai kuitenkin vielä suuremman lisäyksen kolme vuotta myöhemmin, kun Emma sai isosiskon. Kyse oli toisesta niistä jäädytetyistä alkioista, jotka sama pariskunta oli jäädyttänyt vuonna 1992.

Kuva: YouTube / VESA Channel

Kuukauden ikäinen vauva on 27

Tina synnytti tänä vuonna toisen tyttären, joka oli peräisin samoista 27 vuotta vanhoista jäädytetyistä alkioista.

Molly Everette Gibson on siis periaatteessa vain kaksi vuotta nuorempi kuin äitinsä Tina ja nyt hän on myös rikkonut ennätyksen siinä mielessä, että on yksi pisimpään jäädytettynä olleista alkiosta, joka on syntynyt.

Luovutetuista alkioista noin 75 prosenttia selviää sulatus- ja siirtoprosessista. Tehdyistä alkiosiirroista taas noin 25-30% on onnistuneita.

Voit kuulla lisää perheen tarinasta tästä:

https://youtu.be/7dN0wPnBdvM

Ihmiskehon monimuotoisuus ja teknologian kehitys eivät koskaan lakkaa ihmetyttämästä minua. Mahtavaa, että myös tällainen keino voi tarjota ihmisille mahdollisuuden saada lapsia.

Jaa tätä, jos tapaus oli sinunkin mielestäsi kiehtova!