Tohtori tuli kaupunkiin -tähti täyttää pian 70: Tältä 90-luvun supertähti näyttää nyt

Ihan kaikki ei ehkä ennen ollut paremmin, mutta kun puhutaan televisio-ohjelmista, niin takavuosina tehtiin kyllä lukuisia sarjoja, jotka ovat todellisia klassikoita ja toimivat edelleen.

Yksi näistä Suomessakin suureen suosioon nousseista sarjoista oli ”Tohtori tuli kaupunkiin”, joka valloitti koko maailman 1990-luvulla.

Yksi sarjan päähenkilöistä oli näyttelijä Jane Seymour, joka täyttää pian jo 70 vuotta. Tältä hän näyttää tänä päivänä.

Näyttelijä Jane Seymour syntyi vuonna 1951 Englannissa ja hänen uransa lähti raketin lailla nousuun, kun hän näytteli Roger Mooren rinnalla Bond-elokuvassa Elä ja anna toisten kuolla vuonna 1973. Yksi hänen uransa toisista suurimmista menestysrooleista oli lääkäri Micheale Quinnin hahmo suositussa sarjassa Tohtori tuli kaupunkiin.

Seurattiin suurella mielenkiinnolla

Sarjassa seurattiin yhteensä kuuden tuotantokauden ajan neuvokkaan tohtori Quinnin seikkailuja villissä Colorado Springsin kaupungissa Yhdysvalloissa.

Kuva: Facebook

Sarjaa seurattiin ympäri maailman suurella mielenkiinnolla ja 1990-luvun lopulla oli vain harvoja ihmisiä, jotka eivät olisi kuulleet tohtori Quinnista tai tuosta suositusta tv-sarjasta.

Sarjan viimeinen jakso esitettiin alun perin vuonna 1998 ja tuolloin 47-vuotias Jane Seymour joutui jättämään hyvästit lääkäri Quinnin hahmolle.

Ensi helmikuussa 70 vuotta täyttävä näyttelijä ei kuitenkaan ole vieläkään jättänyt näyttelijän työtä, vaan esiintyy yhä.

https://www.instagram.com/p/CAa3vNdnrJE/

Playboyn ”vanhin malli”

Bond-tyttönä maineeseen noussut ja Tohtori tuli kaupunkiin -sarjasta monille tuttu Seymour on näytellyt tuon jälkeen vielä lukuisissa elokuvissa ja televisiosarjoissa, kuten Kuokkavieraat (2006), Smallville (2001) sekä Austenland (2013).

Vuonna 2018 hänestä tuli Playboyn historian vanhin malli, josta hän kertoi hyvin innostuneesti seuraajilleen sosiaalisessa mediassa.

https://www.instagram.com/p/BfeLNU6lI2I/?utm_source=ig_embed

– Olen haljeta onnesta, kun saan viimein jakaa tämän kanssanne! Minut kuvattiin ja haastateltiin hiljattain kotonani Playboy-lehteä varten. Kerron urastani, perheestäni sekä siitä, että tunnen oloni paremmaksi kuin koskaan nyt 67-vuotiaana ja paljon muuta, Seymour kirjoitti Instagramiin jakamansa kuvan yhteydessä.

Lehden haastattelussa hän kertoi tuntevansa olonsa paljon seksikkäämmäksi nyt kypsänä aikuisena yli 60 vuoden iässä kuin nuoruudessaan. Hän kiittelee voimastaan vanhempiaan, kertoo ruotsalaislehti Expressen.

https://www.instagram.com/p/B-ASe5Jn35S/

– Tunnen oloni nyt paljon seksikkäämmäksi kuin nuorempana. Ajattelin silloin enemmän ”Voi ei, minun pitäisi olla seksikäs, mutta miten se onnistuu?”. On ollut vapauttavaa saada elää kuten minä olen elänyt jo niin pitkään. Kuten isälläni oli tapana sanoa, niin olen tyytyväinen omassa kehossani, hän kertoo haastattelussa.

Tuore komedia Robert De Niron kanssa

Hiljattain Jane Seymour tähditti tuoretta komediaelokuvaa ”The War with Grandpa” yhdessä Robert De Niron, Uma Thurmanin sekä Christopher Walkenin kanssa.

Syyskuussa julkaistu elokuva on kerännyt jo nyt suuren suosion

https://www.instagram.com/p/CFz875Zn61K/

Työnsä lisäksi Seymour on kertonut sosiaalisessa mediassa paljon yksityiselämästään.

Hän on ollut naimisissa neljästi elämänsä aikana ja hänellä on kolmannesta avioliitostaan kaksi lasta, jotka syntyivät vuosina 1982 sekä 1985. Hän sai vielä myöhemmin 47-vuotiaana kaksoset Johnnyn ja Kristopherin.

https://www.instagram.com/p/CEkLaJ0n76b/?utm_source=ig_embed

Tänä päivänä kaikki hänen lapsensa ovat jo aikuisia, joilla on myös omia lapsia. Jane Seymour onkin tätä nykyä ylpeä ja onnellinen isoäiti, joka jatkaa edelleen ihmisten hurmaamista valkokankailla.

Jane Seymour kuvattuna Espanjassa vuonna 2020. Kuva: All Over Press

Jane Seymour on todella yksi niistä näyttelijöistä, jotka ovat pysyneet upeasti huipulla vuosien ajan.

Jaa tätä, jos sinäkin muistat hänet televisiosta ja elokuvista!