Apina adoptoi hylätyn koiranpennun – kuvat niiden rakastavasta suhteesta sulattavat sydämen

Eläinten välille muodostuvat ystävyyssuhteet ovat yksi maailman kauneimmista asioista. Ja kun nuo osapuolet ovat vielä täysin eri lajien edustajia, on siinä jotain vielä kauniimpaa ja erityisempää mukana.

Tässä on kyse juuri sellaisesta tapauksesta, joka opettaa upeasti myös sen, ettei rakkaus tunne mitään rajoja – ihmisten kuin eläintenkään välillä.

Intiassa asuva reesusmakaki – eli reesusapina – löysi kadulta sinne hylätyn pienen koiranpennun. Sen sijaan, että apina olisi tehnyt jotain kamalaa tai hylännyt pienen pennun oman onnensa nojaan, se päätti ottaa koiran mukaansa ja huolehtia siitä.

Vahvat äidinvaistot

Nyt kaksikon yhdessä nähneet ihmiset ovat yhtä mieltä siitä, että vaikuttaisi aivan kuin tuo empaattinen apina olisi adoptoinut koiranpennun omaksi lapsekseen, kertoo Diana Malar.

Suloisen kaksikon nähneet ihmiset puhuvat kaikki niiden välillä ilmiselvästi nähtävillä olevasta vahvasta siteestä ja rakkaudesta, Zee News kirjoittaa.

Here is something to learn from this monkey. There was a strange phenomenon seen on common busy street. A monkey…

Posted by The Logical Indian on Wednesday, January 13, 2016

Kaduilla asuminen Intiassa on hyvin vaikeaa ja vaarallista hylätyille eläimille – etenkin, jos kyse on vasta pienestä pennusta. Onneksi tämän apinan äidilliset vaistot toimivat erityisen vahvasti, sillä se on suojellut pentua niin kylmyydeltä, sateelta kuin muiltakin vaaroilta.

Apinaemon kerrotaan jopa taistelleen ajaakseen pois villikoira, jotka yrittivät vahingoittaa sen pientä koiranpentua.

Kun ihmiset naapurustossa olivat huomanneet tämän erikoisen kaksikon muodostaman perheen, he alkoivat jättää talojensa ulkopuolille ruokaa niitä varten.

Ja kuten jokainen äiti tekee, niin myös tämä apina antaa rakkaan pienen koiralapsensa syödä ensimmäisenä, että se saisi varmasti vatsansa täyteen.

Tämä saa minun sydämeni sulamaan. On aivan upeaa nähdä, että ihmiset eivät ole ainoita otuksia tässä maailmassa, jotka haluavat auttaa ja suojella myös muita eläimiä.

Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, millainen koira tästä apinan kasvattamasta pennusta lopulta kasvaa!