Kaada riisin keitinvesi suoraan kukkaruukkuun – kasvisi tulevat kiittämään sinua

Oman puutarhan kukat ovat jotain, minkä hoitoon ja huolehtimiseen on helppoa jäädä jopa ”koukkuun”. Sitä haluaa vaan kerta toisensa jälkeen enemmän ja kauniimpia kasveja toivoen, että kodin puutarha kukoistaisi.

Aina kaikki kasvit eivät kuitenkaan menesty vaan osa kuihtuu eivätkä ne välttämättä voi kovin hyvin.

Siksi onkin onnekasta, että on olemassa erilaisia ikiaikaisia kotikonsteja, jotka auttavat myös kukkien hoidossa – tämä riisin keittämiseen liittyvä niksi on mielestäni yksi kaikkien aikojen parhaista.

Kukkien ja kasvien kastelu kotona ja puutarhassa on yksi helpoimmista asioista niiden hoidossa ja onkin olemassa lukuisia erilaisia tapoja, joiden avulla sen voi hoitaa.

Nerokas niksi kukille

Kesän ollessa jo aivan ovella monet ovat suuntaamassa mökeille ja lomamatkoille, mutta se voi merkitä vaikeita aikoja kotisi kasveille, ellet löydä jota kuta joka suostuu kastelemaan niitä puolestasi.

Tässäkin on kuitenkin olemassa muutamia keinoja, joita voit käyttää hyödyksesi. Voit esimerkiksi käyttää vaippoja avuksesi asentamalla ne tietyllä tavalla kukkaruukun pohjalle, jolloin ne pitävät kosteuden sisäänsä ja imeyttävät sitä hitaasti kasvin juurille.

flowers
Kuva: Shutterstock

Nykyaikana on olemassa monia erilaisia keinoja kotisi kasvien kasteluun sekä hoitoon, jotta ne saavat tarvittavat ravintoaineensa. Kaikki niistä eivät kuitenkaan ole ympäristöystävällisiä tai parhaita kukkiesi hyvinvoinnille pitkässä juoksussa.

Onneksi on kuitenkin olemasa myös todella nerokkaita kotikonsteja, jotka saavat varmasti kukkasi kukoistamaan ja voimaan hyvin pitkän aikaa.

Yksi näistä liittyy riisiveteen ja voi kuulostaa oudolta, mutta usko pois – tämä toimii.

Kastele riisivedellä

Kun olet keittänyt keittiössä riisiä, niin älä kaada kattilaan jäänyttä vettä viemäriin – säästä se kotisi kukille ja kasveille!

rice
Kuva: Shutterstock

Riisin keitinvesi pitää sisällään paljon typpeä, joka taas auttaa kukkia kukoistamaan ja kasvamaan entistä suuremmiksi.

Riisiä syötäväksi keitettäessä on myös hyvä idea huuhdella riisi kevyesti ensin, jolloin pääset eroon ylimääräisestä tärkkelyksestä, joka tavallisesti saa kotona keitetyn riisin maistumaan ravintolaversioita huonommalta.

Rakastavat tärkkelystä

Mutt jos olet käyttämässä riisin keitinvettä kukillesi, niin ÄLÄ missään nimessä huuhtele tärkkelystä pois. Se nimittäin pitää sisällään paljon ravintoaineita, joista kasvit tai kukat eivät voi yksinkertaisesti saada tarpeekseen.

risvatten
Kuva: Youtube / Chennai City Garden

On kuitenkin tärkeää, että et suolaa vettä, mikäli aiot käyttää sen kasvien hoitoon. Samalla on hyvä idea antaa veden jäähtyä keittämisen jälkeen noin huoneenlämpöiseksi ennen kuin kaadat sen kasveillesi, etteivät ne joudu shokkiin.

Tätä nerokasta ideaa oli pakko kokeilla heti kotona ja jo nyt näen muutoksen puutarhassani!

Ole hyvä ja paina JAA-nappia, jotta myös kaikki ystäväsi saavat kuulla ja kokeilla tätä loistavaa niksiä omien istutustensa parissa!