Äiti synnytti identtiset neloset keskellä koronakriisiä – viettivät 10 viikkoa sairaalassa

Jenny Marr kävi ensimmäisessä ultraäänitutkimuksessa puolisonsa kanssa. Odottava äiti huolestui lääkärin ilmeestä tutkimuksen aikana. Jenny kysyi lääkäriltä, jos hänen lapsellaan oli kaikki hyvin. Lääkäri Lauren Murray kertoi pariskunnan odottavan kolmosia.

Jenny ja Chris olivat yllättyneitä raskausuutisesta. He odottivat kuitenkin kovasti kolmosten syntymää. Viikkoa myöhemmin Jenny kävi uudestaan lääkärin vastaanotolla. Kyseessä oli tavallinen tarkastuskäynti.

Yllättävä uutinen

Hoitaja teki perusteellisen ultraäänitutkimuksen ja jäi hetkeksi tuijottamaan näyttöä.

”Hoitaja katsoi meitä hassusti”, kertoo Chris haastattelussa TODAY -lehden kanssa.

Hoitaja halusi helpottaa huolestuneiden vanhempien oloa kertomalla totuuden. Kävi ilmi, että pariskunta odotti nelosia.

”En saisi kertoa tätä teille, mutta odotatte neljä lasta”.

Kuva: Credit / Marr Family

Identtiset neloset

Seitsemän päivän aikana tapahtui paljon pariskunnan elämässä. Alkuun he luulivat odottavansa yhtä lasta, sitten he saivatkin kuulla kolmosista. Seuraavassa tarkastuksessa lapsia olikin neljä.

Kuva: Credit / Marr Family

Vanhemmat vitsailivat asiasta, että ensi lääkärinkäynnillä lapsia on varmasti viisi. Jenny ja Chris olivat hyvin yllättyneitä uutisesta. Pariskunta ei alkuun tiennyt miten reagoida tilanteeseen.

Pariskunta odotti identtisiä nelosia. Se on todella harvinaista, että neloset ovat identtisiä.

Synnytys

Jennyn synnytys käynnistyi 15. maaliskuuta. Pariskunnalle syntyi terveet neloset keisarileikkauksella keskellä koronaviruspandemiaa.

Kaikki neljä lasta syntyi kolmen minuutin aikana. Harrison syntyi ensiksi, jonka jälkeen oli Hardyn ja Henryn vuoro. Viimeisenä syntyi Hudson. Pariskunta sai neljä identtistä poikaa.

Lapset syntyivät pienikokoisina. Pojat jäivät sairaalaan kymmeneksi viikoksi tehohoitoon. Pariskunnan elämä täyttyi neljällä terveellä lapsella.

Kuva: Credit / Marr Family

Aivan mahtavaa, että äiti ja pojat ovat kotiutuneet sairaalasta.

Lähetetään yhdessä onnittelut perheenlisäyksestä!