HS: 50 vuotta täyttävä Aki Palsanmäki avautuu elämänsä käännepisteestä: ”Haistatin melkein pitkät”

Suomen huutokauppakeisarina tunnettu Aki Palsanmäki täyttää tänään 50 vuotta.

Pidetyn tosi-tv-ohjelman yhdestoista kausi esitetään tällä hetkellä tv:ssä ja tämän lisäksi Palsanmäki tekee meklauskeikkoja yhdessä vaimonsa Helin kanssa kolme kertaa viikossa.

Palsanmäki kuitenkin kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa vaikeimmista takavuosista, jolloin kauppa ei käynyt yhtä hyvin lama-ajan Suomessa. Kaikki kuitenkin muuttui, kun Hirvaskankaan huutokaupan pihalle saapui kaksi miestä vuonna 2012.

Tuotantoyhtiöstä saapuneet miehet ehdottivat miehelle tosi-tv-ohjelman tuottamista. Palsanmäki kertoo, että hän luuli aluksi asian olleen pila.


”Sanoivat päin naamaa, että tehdään tästä tv-ohjelma. Haistatin melkein pitkät, että mitäs vitsiä tässä löpertelette. Sanoin, ettei ole leikin aika, onko asiata”, Palsanmäki kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa.

Suomen huutokauppakeisari -ohjelma lukeutuu nykyään Suomen katsotuimpiin tv-ohjelmiin ja se on tuonut myös suosikkimeklarille Kultaisen Venlan vuonna 2015.

Ei ole totta, meidän Aki täyttää tänään pyöreitä! Nyt saa onnitella vetreää viiskymppistä keisaria! ❤️👑

Posted by Suomen huutokauppakeisari on Thursday, November 14, 2019

Palsanmäki veikkaa, että ohjelman aitous ja rehellisyys vetoaa suomalaisiin tv-katsojiin:

”Me ei esitetä mittään. Ja varmaan ihmisiä kiinnostaa, mitä se Markku rakentelee ja millaisen kuuraketin se saa aikaiseksi, Palsanmäki kertoo HS:lle.

Suuret syntterionnittelut Akille!