Äiti kuvitteli 3-vuotiaan pojan saaneen ampiaisen piston – ymmärsi järkyttävän totuuden, kun keho muuttui siniseksi

Meillä täällä pohjoisessa kesä on aina ollut taianomaista aikaa. Luonto kukoistaa, aurinko paistaa ja ulkona on lämmintä.

Kesään liittyy myös paljon mukavia muistoja sekä perinteitä, voit lähteä piknikille, uimaan järvelle, kävelylle metsään tai vaeltamaan luontoon… ei ole olemassa paljon parempia asioita!

Valitettavasti tuo kaikki lisäaika, jonka vietämme ulkona kesäisin, pitää kuitenkin sisällään myös omat riskinsä. Tämän sai tuntea erittäin dramaattisella tavalla 3-vuotias Kristoffer Nordgarden.

Pixabay

Elisabeth Nordgarden on hyvin energisen kolme vuotiaan pienen Kristofferin äiti. Kuten useimmat ikäisensä lapset, niin myös Kristoffer rakastaa seikkailuja ja ulkona juoksentelua.

Ulkona vain mielikuvitus on rajana sille, missä lapsi voi seikkailuillaan leikkiä, joten ei ole mikään ihme, että kesä on monien lasten lempi vuodenaika.

Kuten monet suomalaisetkin tietävät, niin valitettavasti vaara voi kuitenkin vaania myös oman kodin puutarhassa.

Kesäisin ulkona vietetään paljon aikaa paljain jaloin, joka lisää loukkaantumisen riskiä ymmärrettävästä syystä – voit astua johonkin terävään… tai jopa jonkin elävän päälle.

Kun 3-vuotias Kristoffer juoksi yllättäen itku kurkussa äitinsä luo perheen puutarhassa, ei äiti ensin ymmärtänyt, miten vakavasta tilanteesta oli kyse.

Elisabeth Nordgarden / Facebook

Keho turposi

– Minä ja pojat olimme vierailemassa isovanhempien luona, Elisabeth kertoo norjalaiselle NRK:lle.

– Sitten Kristoffer alkoi itkeä ja kiipesi syliini. Kuvittelimme, että hän oli saanut ampiaisen piston tai astunut johonkin terävään oksaan, äiti jatkaa.

Hän ei osannut kuvitellakaan, että edessä olisi yksi hänen koko elämänsä dramaattisimmista hetkistä.

Noin 15 minuuttia myöhemmin Kristofferin jalka alkoi turvota ja muuttui siniseksi.

Hän oli todellakin astunut jonkin päälle ja se oli kyllä elävä – niin kuin ampiainenkin – mutta paljon vaarallisempaa. Äiti ymmärsi nopeasti, ettei poika ollut saanut pistosta, vaan pureman.

– Ambulanssi ja helikopteri saapuivat paikalle nopeasti. Ensihoitajat kertoivat sen olevan kyyn purema ja meidät kiidätettiin sairaalaan, Elisabeth kertoo.

Facebook / Elisabeth Nordgarden

Kristoffer sai vastalääkettä ja alkoi onneksi nopeasti näyttää merkkejä siitä, että toipuminen lähti käyntiin. Hänen elintoimintonsa olivat täysin normaalit, kunnes aivan yhtäkkiä ne romahtivat.

Kävi ilmi, että poika kärsi sisäisestä verenvuodosta sisäelimissään. Pojan veriarvot olivat romahtaneet hetkessä ja hänen painonsa putosi sairaalassa.

Pian äiti ymmärsi, kuinka vaarallisesta tilanteesta todella oli kyse ja silloin hän alkoi huolestua toden teolla.

Wikimedia Commons

Ihmisten reaktiot kyyn puremiin vaihtelevat yksilöittäin, mutta lapsille ja iäkkäämmille ihmisille kyse voi olla hengenvaarallisesta tilanteesta.

Pureman uhrin on erityisen tärkeä pysyä rauhallisena, eikä purema-alueeseen tule koskea millään tavalla, kertoo Duodecim. Sama ohje toimii myös muiden myrkyllisten käärmeiden puremiin.

Kylmien kuukausien aikana kyyt horrostavat piiloissaan, mutta auringon tullessa esiin nekin luikertelevat kalliolle ja kiville lämmittämään itseään.

Facebook / Elisabeth Nordgarden

”Enemmän kunnioitusta kyitä kohtaan”

Vietettyään puolitoista viikkoa sairaalassa Kristoffer alkoi viimein toipua ja hän pääsi perheensä kanssa lähtemään kotiin. 3-vuotias poika selvisi dramaattisesta tilanteesta, mutta helppoa se ei ollut.

Tuosta kaikesta huolimatta poika otti tilanteen yllättävän hyvin, kertoo hänen äitinsä.

Jo seuraavana päivänä Kristoffer leikki kotinsa pihalla, vaikkakin oli äidin mukaan selvästi varovaisempi. Niin aikoo olla myös äiti.

– Minulla on paljon enemmän kunnioitusta kyitä kohtaan ja tulen varmistamaan, että lapsillani on aina saappaat jalassa, kun he kulkevat heinikossa jatkossa, äiti kertoo.

Pixapay
Kristoffer selvisi tilanteesta onneksi säikähdyksellä tällä kertaa, mutta tämä olisi voinut päättyä helposti myös traagisemmalla tavalla. Kukaan ei halua menettää lastaan vain siksi, että ulkona on lämmin eikä kenkiä ollut jalassa. Koskaan ei kuitenkaan voi tietää, mitä ruohikon seasta löytyy. Jaetaan tätä tärkeää muistutusta nyt kaikille kevään kynnyksellä – varokaa käärmeitä, kun liikutte luonnossa!