Siamilaiset kaksoset päätettiin leikata riskialttiilla tavalla – nyt he voivat viimein nukkua kotona omissa sängyissään

Niin synkältä kuin maailmamme välillä näyttääkin, on mahtavaa huomata myös todellisia ihmeitä tapahtuvan. Jokainen meistä on varmasti kohdannut elämässään tilanteita, jolloin kaikki on vaikuttanut olleen pielessä.

Elämä on kuitenkin opettanut meille kerta toisensa jälkeen, ettei koskaan saa luovuttaa, vaan kaikesta voi onnistua kääntämään jotain positiivista.

Siamilaiset kaksoset Abby ja Erin Delaney syntyivät aivot yhteen kasvaneina. Mahdollisuudet sisarusten selviytymiselle leikkauksen jälkeen olivat lääkäreiden mukaan olemattomat.

Kiitos nykyaikaisen teknologian ja lääketieteen kehityksen, lääkärit saivat kuitenkin todistaa todellista ihmettä.

Abby ja Erin syntyivät Pohjois-Carolinassa Yhdysvalloissa. Perheen onni raskaudesta muuttui kuitenkin pian huoleksi, kun tieto lasten tilasta selvisi heille.

Kuva: Youtube

Tyttöjen aivot olivat kasvaneet kiinni toisiinsa ja jotta heidät voitaisiin irrottaa, tarvittaisiin todella riskialtis ja vaarallinen leikkaus.

Sisarukset jakoivat aivonsa sekä verisuonia, jotka kuljettivat verta sydämestä aivoihin. Näiden irrottaminen toisistaan vaikutti aluksi ainakin paperilla lähes mahdottomalta tehtävältä.

Kirurgit olivat kuitenkin valmiita tekemään kaikkensa, jotta nämä kaksi upeaa pientä tyttö voisivat saada mahdollisuuden tavalliseen elämään.

Kuva: Youtube

30 hoitajan sekä lääkärin ryhmä otti leikkauksen tehtäväkseen ja he harjoittelivat pitkään vaativaa operaatiota varten.

Useiden sairaalassa vietettyjen kuukausien jälkeen oli viimein leikkauksen vuoro, joka kesti lopulta 11 tuntia. Ja niin kesäkuun 6. päivänä vuonna 2017 lääkärit pystyivät ilokseen ilmoittamaan vanhemmille, että tytöt oli saatu onnistuneesti irrotettua toisistaan.

Kuva: Youtube

Leikkauksen jälkeen tyttöjen piti pysyä teho-osastolla hoidossa. Erin pääsi pois sairaalasta ennen siskoaan, mutta kuukautta myöhemmin myös Abby kotiutettiin. Lopulta sisarukset viettivät elämänsä ensimmäisistä päivistä yhteensä 485 sairaalaan vuoteilla.

Vaikka todennäköisyydet olivat alusta alkaen heitä vastaan, tytöt onnistuivat ylittämään ne ja he palautuivat leikkauksesta loistavasti. He tulevat jatkossakin tarvitsemaan säännöllisiä tarkastuksia ja heille rakennetaan implantit peittämään päähän syntyneitä leikkausarpia.

Kuva: Youtube

Lääkäreiden mukaan tyttöjen toipuminen on kuitenkin ollut hämmästyttävän nopeaa.

Vain puolitoista vuotta tuon hengenvaarallisen leikkauksen jälkeen kaksoset viettävät nyt täysin normaalia elämää ja heidän toipumistaan on kuvatta yliluonnolliseksi, kertoo Science Daily.

Kuva: Youtube

Tästä voit katsoa koskettavan videon näistä inspiroivista nuorista tytöistä:

Aivan upeaa, että tytöt selvisivät ilman ongelmia. Lähetetään nyt kaikki voimia ja onnea heille sekä koko perheelle tulevaisuutta varten. Nämä taistelijat ovat sen ansainneet. Jaa tätä, jos olet samaa mieltä!