Eeva: Näin Heidi Willman reagoi isän rakastuttua mieheen

Juontaja ja ex-missi Heidi Willman puhuu nyt Eeva-lehden tuoreessa haastattelussa isänsä suhteesta tämän ilmoitettua rakastuneensa mieheen.
Tuoreelle missille asiassa oli paljon sulateltavaa, mutta nykyään hän näkee tilanteen täysin toisin.

Juontaja Heidi Willman nousi kerta rysäyksellä suomalaisten tietoisuuteen 2000-luvun alussa, kun hänet kruunattiin ensin vuoden 2001 Miss Suomeksi ja vuotta myöhemmin vuoden 2022 Miss Baltic Seaksi.

Tuoreessa Eeva -lehden haastattelussa Willman avaa tuntojaan liittyen perheensä sisäisiin muutoksiin sen jälkeen, kun hänen äitinsä kuoli vain 38-vuotiaana syöpään Willmanin ollessa itse vasta 10-vuotias.

Aiemmin Willman on todennut muun muassa Ilta-Sanomien haastattelussa äidin kuoleman olleen hänen elämänsä suurimpia kasvunpaikkoja. Yhdessä isän ja veljensä kanssa he kuitenkin ymmärsivät, että elämän on jatkuttava.

– Olen aina saanut iskältä voimaa ja tukea kohtaamiini haasteisiin, Willman kiitteli isäänsä IS:n haastattelussa vuonna 2021.

Heidi Willmanin isä rakastui mieheen

Juha Willman jatkoi elämäänsä lastensa kanssa ja löysi rinnalleen uuden puolison, jonka kanssa perusti uusperheen. 10 vuotta myöhemmin koitti kuitenkin ero, jota seurasi yllättävä käänne, kun Willmanin isä rakastui mieheen.

Willman kertoo saaneensa kuulla isän suhteesta mieheen juuri missivuotenaan vuonna 2001. Tieto tuli yllätyksenä ja alkuun häntä arvelutti, mitä siitä seuraa. Suhde pysyi kuitenkin pitkään julkisena salaisuutena.

– Iskän uudessa suhteessa oli aluksi sulattelemista, mutta tietenkin halusin, että hän on onnellinen, Willman kertoo lehdelle.

Nyt Juha Willmanin ja Esa Sääskilahden suhde on kestänyt jo 24 vuotta. Vuosien takainen asenne isän suhteeseen tuntuukin Heidistä nykyään ”tyhmältä”.

– Nykyään Esa on osa perhettä. Piste, Willman toteaa lehdelle.

Sairastui itse rintasyöpään

Willman on puhunut avoimesti vuosien varrella myös omasta kamppailustaan rintasyövän kanssa – joka on sama sairaus, johon hänen äitinsä menehtyi. Willmanilla diagnosoitiin syöpä kesäkuussa 2016, joka leikattiin vielä samana kesänä.

Myöhemmin häneltä poistettiin leikkauksessa molemmat rinnat sekä munasarjat. Syöpä saatiin selätettyä hoitojen avulla ja nykyään hän käy vain vuosittaisessa kontrollissa, jossa seurataan tilannetta.

Willman kertoi tuolloin Me Naiset -lehden haastattelussa, että hänellä oli jopa 80-prosentin todennäköisyys sairastua syöpään perinnöllisten tekijöiden takia. Oman äidin kuolema nuorena herätti suurta pelkoa kahden lapsen äidissä.

– Olen käynyt läpi lapsuuttani ja sitä hetkeä, kun jouduimme luopumaan äidistä. Se on ollut sen verran raju kokemus, etten halua tyttärieni koskaan joutuvan kokemaan samaa, hän kertoi vuonna 2016 Me Naisille.

Willman on ollut naimisissa kahdesti.

Ensin Niklas Sohlbergin kanssa vuoteen 2018 saakka ja nykyisin Jarkka Pikkaraisen kanssa. Pikkarainen ja Willman avioituivat vuonna 2022. Vaikka Willman ottikin avioliitossa miehensä nimen, hän käyttää edelleen julkisuudessa tyttönimeään Willman.

Willmanilla on ensimmäisestä avioliitostaan kaksi tytärtä.

LUE MYÖS:

 

Lue lisää aiheesta...