
Iskelmälaulaja Eija Kantola avautui yllättävästä ystävyydestä Farmi Suomessa.
Suosittu realitysarja Farmi Suomi palaa ruutuihin maaliskuussa, ja tällä kaudella mukana nähdään myös iskelmälaulaja Eija Kantola. Hän kertoo Newsnerille intohimoisesta suhtautumisestaan ohjelmaan, odotuksistaan ja erikoisesta ystävyydestään maatilan asukkaan kanssa.
Kantola ei lähtenyt ohjelmaan ummikkona, vaan hänellä oli vankka tuntemus formaatista jo ennakkoon.
– Mähän olen ollut ihan kauhea Farmi-fani. Olen katsonut kaikki aikaisemmat kaudet. Se on hyväntuulinen ohjelma ja maatalousmiljöö on ihana, hän kertoo innoissaan.
Hän odotti erityisesti pääsevänsä eläinten kanssa tekemisiin ja osallistumaan tilan askareisiin.
– Odotin kauheasti, että saan puuhailla eläinten kanssa ja olla mukana siinä ruokkimisessa.

Hän pääsikin työskentelmään eläinten kanssa, mutta kisassa tapahtui myös jotain odottamatonta – hän ystävystyi lehmän kanssa.
Molla-Maija-lehmä lumosi laulajan
Kantola kiintyi erityisesti Molla-Maija- eli Mollis-nimiseen lehmään, jonka kanssa hän vietti paljon aikaa.
– Kävin usein lypsämässä aamulla. Joku yhteys sen lehmän kanssa tuli. Kävin välillä lypsyjen välilläkin laulamassa.
Laulajan ääni teki selvästi vaikutuksen eläimeen.
– Se tuli aina, kun menin huutamaan sitä. Sitten se kuunteli siinä ihan paikallaan. Korvat vain liikkuivat, kun lauloin sille mun Yön kuningatar -tangoa. Se oli jotenkin liikuttavaa.
Vaikka Kantolan molemmat vanhemmat ovat maalta kotoisin, hänellä itsellään ei ollut juurikaan kokemusta maatilan töistä.
– Olen ollut silloin niin pieni, että ei ole tarvinnut osallistua niihin töihin ollenkaan. Olenhan mä nähnyt, kun laitetaan heinää seipäisiin. Ja olen ollut perunoita nostamassa, mutta se nyt on helppoa. Eli en voi sanoa, että olen maatilan töitä tehnyt koskaan.
Miten Kantola pärjäsi Farmilla ja säilyikö hänen ystävyytensä Molliksen kanssa? Se selviää maaliskuussa, kun Farmi Suomi käynnistyy jälleen Nelosella ja Ruudussa!
LUE MYÖS:
- Eija Kantola jakoi musertavan suru-uutisen – paljastaa nyt, miksi joutui perumaan keikkansa
- Sami Garam ikävöi Farmilla etenkin yhtä asiaa