Televisiosta tuttu kokki ja ravintoloitsija Kape Aihinen julkaisi maanantaina kuvan kasvoistaan, jossa näkyy pelottava jälki.
Useista televisio-ohjelmistakin tuttu kokki ja ravintoloitsija Kari ”Kape” Aihinen julkaisi alkuviikosta sosiaalisessa mediassa elämänmakuisen päivityksen kiireisestä arjestaan.
52-vuotias Aihinen omistaa kaksi ravintolaa, Rosterin Turussa ja Robuston Helsingissä, jotka pitävät miehen kiireisenä muiden töiden ohella. Nyt hän kertookin takana olleen vauhdikas viikonloppu Rosterin työporukan kanssa.
– On aina mahtavaa käydä eri kaupungeissa ja tavata upeita ihmisiä. Kiitos kaikille viikonlopusta, Aihinen iloitsee jakamassaan päivityksessä.
Instagram-tilillä julkaisemansa viestin yhteydessä Kape Aihinen on jakanut myös neljä valokuvaa, joista etenkin kolmas saa seuraajan hieraisemaan silmiään. Siinä Aihinen poseeraa itse hymyillen kameralle keittiössä, mutta huomio kiinnittyy hänen oikeen silmäänsä.
Umpeen turvonneen silmän ympärillä näkyy mustelma ja ikävän näköinen vekki. Pelottavan jäljen syy kuitenkin paljastuu myös samaisesta julkaisusta, jonka kuvatekstissä hän paljastaa, mitä tapahtui.
– P.S Hoki on hoki, välillä sattuu ja tapahtuu. Muutama tikki ei onnex hidasta menoa. Vamos, go puita, mies vitsailee kuvatekstissä.
Kyse on siis jääkiekkoharrastuksessa tapahtuneesta vahingosta, jota on jouduttu paikkailemaan tikkien avulla. Aihisen kirjoituksesta ja asenteesta päätellen on kuitenkin selvää, ettei kyse ole kovin vakavasta vammasta.
Näin haaveri tapahtui
Aihinen on puhunut monissa haastatteluissa siitä, kuinka tärkeä laji jääkiekko hänelle on. Huippukokki on pelannut lajia nuoruuteen saakka korkealla tasolla, kunnes tipahti 19-vuotiaana TPS:n A-junioreista pois. Iltalehden haastattelussa Aihinen kertoo käyvänsä nykyisin kahden eri porukan kanssa pelailemassa aamuisin.
– Emme pelaa mitään sarjaa. Kentälle mennään leikkimielisesti, mutta tosissaan, hän kertoo lehdelle.
Nyt kasvoissa näkyvä vekki syntyi tilanteessa, jossa aloituskiekko pamahti suoraan hänen kasvoihinsa. IL:n haastattelussa Aihinen sanoo, ettei hänellä ollut käytössä visiiriä, joka olisi suojannut kasvoja. Jatkossa hän kuitenkin sanoo aikovansa suojata kasvonsa paremmin.
– Teen kuitenkin tv-työtä, joten kasvot ovat siinä mielessä aika tärkeä elementti, hän kuvailee lehdelle.
Aihisen luotsaama Kaappaus keittiössä -ohjelma siirtyi vuonna 2024 MTV:lta uudelle kanavapaikalle Nelosella ja samalla sen nimeksi vaihtui Kapen keittiökaappaus. Uutta ohjelmaa on esitetty kanavalla yhden kauden verran.
Tämän lisäksi Aihinen on nähty vuosien varrella mukana muun muassa MasterChef Suomi-, Kokkisota, Illallinen äidille- sekä Masked Singer Suomi -ohjelmissa.
LUE MYÖS:
- Hovi julkaisi ensimmäisen kuvan Carl Philipin ja Sofian tyttärestä
- Miika Elomon vaimo kertoo viimeisestä tapaamisesta